Anna puhelinseksille mahdollisuus: Näillä vinkeillä onnistutte kumppanisi kanssa
Jos puhelinseksiä ei ole aiemmin kokeillut, voi sen aloittaminen tuntua oudolta ja kiusalliselta, mutta se on kokeilemisen arvoista.
Etenkin etäsuhteessa oleville sekä muiden syiden takia toisistaan erossa oleville pareille puhelinseksi on kokeilun arvoista. Esimerkiksi Cosmopolitan kuvailee puhelinseksin harrastamista seksikkääksi ja intiimiksi, ja vaikka se voi olla hieman kömpelöä tai kiusallista, on se paras tapa pitää parisuhteen fyysistä puolta vahvana.
Puhelinseksi voi olla hyvä lisä myös niille pareille, joilla ei ole kilometrikaupalla välimatkaa; kun seksiviestien vaihto alkaakin johtaa johonkin, voi toisen luo lähtemisen sijaan jatkaa loppuun puhelun välityksellä.
Puhelinseksissä on tärkeä muistaa, että osapuolet ovat molemmat siihen suostuvaisia eikä kumpaakaan painosteta tekemään sen aikana mitään, mikä ei tunnu hyvältä. Alta voit lukea vinkkejä, miten teet puhelinseksistä onnistuneen kokemuksen.
Valmistaudu pukeutumalla
Jos olet vasta-alkaja puhelinseksissä ja se tuntuu hieman epämukavalta ja oudolta, suosittelee Metro valmistautumaan siihen luomalla tilan, jossa olet avoimempi koko kokemukselle. Esimerkiksi: pukeudu seksikkäisiin alusvaatteisiin tai riisudu kokonaan ja mene peiton alle. Tärkeintä on, että koetat ajaa mielestäsi pois kaikki huolet ja murheet ja keskityt kehoosi ja kumppaniisi.
Muista kommunikaatio
Kuten parisuhteessa ylipäänsä, myös puhelinseksissä kommunikaatio on avainasemassa. Jos suoraan toimeen siirtyminen tuntuu parhaalta, anna palaa, mutta jos sinusta tuntuu, että haluat käydä tilanteen läpi, sano siitä ääneen – kumppanisi saattaa olla yhtä hermostunut puhelinseksin kokeilusta.
”Puhelinseksin aloittamisen ei tarvitse olla pelottavaa. Voit aloittaa seksiviesteillä. Muutaman sellaisen vaihtaminen voi tuoda oikean mielentilan ja saa kumppanin mielikuvituksen juoksemaan villinä”, neuvoi seksiasiantuntija ja seksileluyritys Ricky.comin perustaja Tom Thurlow.
”Tämä on mainio tapa ottaa tuhmien puhuminen osaksi suhdetta, jos sitä ei ole aiemmin kokeillut ja se voi johtaa puhelinseksiin. Tai jos olette olleet yhdessä pidempään, muistele jotain kuumimpia seksihetkiänne”, hän lisäsi.
Jos puhuminen tuntuu olevan liikaa, voitte pitäytyä vain voihkimiseen ja kuunnella, kun laukeatte yhdessä. Thurlow’n mukaan hyviä asioita tapahtuu heille, jotka odottavat, joten rakenna seksuaalista ilmapiiriä ja tunnistakaa, mikä teitä kiihottaa.
”Nauti hilaisuudesta. Jos juttelisitte jatkuvasti läpi seksin, ei se johtaisi mihinkään. Hiljaisina hetkinä anna voihkaisujen tehdä tehtävänsä ja jaa kumppanille se, minkä ajatteleminen saa sinut kuumaksi”, Thurlow vinkkasi.
Älä murehdi, mitä sanot
Jos et keksi miten palata hiljaisesta hetkestä takaisin puhumiseen tai mitä ylipäänsä sanoisit seuraavaksi, voit käyttää apuna jotain, mikä aiemmin puhelinseksin aikana on ehtinyt jo tulla esiin. Esimerkiksi ”Puhuit aiemmin suuseksistä… Voit varmasti kuvitella lämpimät huuleni peniksesi ympärillä juuri nyt” tai nakkaa pallo takaisin kumppanille ”Kerro enemmän, mitä haluaisit tehdä minulle.”
Cosmopolitanin mukaan ei kuitenkaan kannata murehtia siitä, sanotko oikeita asioita vai et – käytätkö ”oikeita” tai ”seksikkäimpiä” sanoja. Mikä tahansa tuntuu sinusta hyvältä sanoa ääneen puhelinseksin aikana miellyttää todennäköisesti kumppaniasikin.
”Pidä sanomisesi simppelinä ja älä murehdi runsaasta kielestä. Osa puhelinseksiä voi olla ’Saat minut kovaksi’ tai ’Näkisinpä sinut alasti’. Se vie paineita pois”, seksiasiantuntija Danny Garrett kertoi Cosmopolitanille.
Muuttakaa suuntaa, jos siltä tuntuu
Jos kumppanisi esimerkiksi etenee nollasta sataan todella nopeasti ja alkaa vaikkapa kutsua sinua termeillä, jotka ovat sinusta epäkunnioittavia, on täysin hyväksyttyä muuttaa suuntaa. Cosmopolitanin mukaan on tärkeää, että kumpikin osapuoli ymmärtää, että on hyväksyttyä pyytää muutosta, joka pitää puhelinseksin käynnissä. Sopikaa, että tarvittaessa kumpikin voi sanoa esimerkiksi ”Tämä ei toimi, palataan takaisin siihen, kun kuvailet minulle antamaasi suuseksiä.” Näin kumpikin osapuoli tietää, ettei ei-kiihottavat asiat olet mitään luonnevikoja.
Jos kumppanisi kutsuu sinua tuhmaksi pieneksi huoraksi puhelinseksin aikana, ei se tarkoita, että hän todella on sitä mieltä ja jos se ei tunnu sinusta hyvältä, voitte muuttaa suuntaa. Jos kumppani jatkaa kuitenkin sellaisten termien käyttöä, vaikka olet tuonut ilmi, ettet pidä siitä, on se täysin uusi ongelma ja varoitusmerkki.
Orgasmi ei ole pakollinen
Metro muistuttaa, että kaikki eivät voi saada tai halua saada orgasmeja, joten laukeamisen ei täydy olla puhelinseksin päämäärä. Puhelinseksi orgasmilla tai ilman voi lähentää paria.
”Pohjimmiltaan puhelinseksissä on kyse yhteydestä toiseen ja hauskanpidosta. Seksin pitäisi olla nautinnollista, joten siinä ei pidä olla paineita laueta. Jos niin käy, niin käy”, Thurlow sanoi.
”Jos intohimo virtaa ja niin sinäkin, mainiota! Jos tuhmien puhuminen saa molemmat kuumaksi, mutta enemmän haluamaan päästä käsiksi toisiinsa kasvokkain, sekin on ihan okei”, hän lisäsi ja huomautti, että puhelinseksi voi olla äärimmäisen seksikäs alkupala ennen seuraavaa kohtaamista kasvokkain.
Tee puhelinseksistä vielä kuumempaa
Näitä Cosmopolitanin vinkkejä hyödyntämällä ensimmäinen puhelinseksikerta voi lähteä rullaamaan paremmin tai jos sitä on jo kokeillut, voi tuoda siihen jotain uusia ulottuvuuksia.
- Käy läpi kyllä/ei/ehkä -lista: Tee lista erilaisista seksiin liittyvistä asioista ja kysy kumppaniltasi, vastaisiko hän kyllä, ei vai ehkä kokeillakseen niitä kanssasi. Tässä muutama idea, joista kysyä: kevyt pureminen/näykkiminen, sitomisleikit, sylitanssi, orgasmin pitkittäminen jne.
- Tarkkaa kuvailua: Käytä puhelinseksiaika hyödyksi kuvailemalla tarkalleen, miten olet pukeutunut, miltä näytät, miten poskesi punoittavat ja kuinka koskettelet itseäsi. Jos kumppanisi suostuu, voit myös muistella jotain yhteistä seksikertaanne niin kuin kumppanisi olisi seurannut sitä sivusta.
- Alistuva tai dominoiva: Parisuhdeasiantuntija Adina Mahallin mukaan kun kumppani saa määrätä, mistä ja miten kosket itseäsi, tekee se puhelinseksistä interaktiivisemman ja kumpikin on siinä mukana. Tämä kontrolloi keskustelua ja on lisäksi roolileikki alistujan ja dominoijan rooleissa. Voitte vaihtaa rooleja puhelun aikana.
- Käytä leluja: Seksilelu voi ottaa mukaan myös puhelinseksin aikana. Voit kuvailla kumppanille, mitä leluja käytät ja miten käytät niitä.
- Kuuntele kumppaniasi: Kumppanisi antaa sinulle omia vihjeitään siitä, vedätkö niin sanotusti oikeista naruista. Saatat seurata kumppanisi mielikuvituksen mukana tai ottaa itse ohjat. Jos olet ujo, ei kumppanisi tarvitse tietää muuta kuin se, että olet halukas osallistuja ja hän ottaa ohjat.
- Roolileikkejä: Jos kummastakin puhelinseksi tuntuu hieman kömpelöltä, voitte kokeilla roolileikkiä. Seksilinjoilla työskentelevä Lauren neuvoi kokeilemaan esimerkiksi tätä: ”Kuvittele, että olen seksirobotti, jonka voit ohjelmoida tekemään mitä haluat. Mitä haluat ohjelmoida minut tekemään?” Roolileikeissä voi myös hyödyntää erilaisia ammatteja poliisista sairaanhoitajaan tai tilanteita, kuten tulla yllätetyksi seisokin kanssa, jää kiinni itsetyydytyksestä, autiolla rannalla kahdestaan ja antaa roolileikin kehittyä tästä eteenpäin.
- Hyödyntäkää asioita, joita ette aio tehdä tosielämässä: Puhelinseksin aikana ei ole pakko keskittyä vain niihin asioihin, joita olette tehneet tai aiotte tehdä. Cosmopolitan antoi tästä esimerkkinä seksin harrastamisen julkisilla paikoilla, joka voi olla fantasia, mutta tietää, ettei sitä aio koskaan toteuttaa tosielämässä. Puhelinseksin aikana on turvallista kokeilla tällaisia asioita, joita tosielämässä ei halua tai voi tehdä.
Varaa aikaa pehmeiden puhumiseen
Kuten seksin jälkeen, myös puhelinseksin jälkeen kannatta varata aikaa olla läsnä toiselle ja niin sanotusti jäähdytellä ja jutustella. Varaa siis tarpeeksi aikaa, että kiihkeän puhelinseksisession jälkeen voitte vielä jutella hetken.
Puhelinseksi ei ole kaikkien juttu
Jokaiselle puhelinseksi ei vain tunnu omalta jutulta. Jos kuitenkin kaipaa kumppaniaan eikä häntä voi nähdä, voi puheliseksin sijaan toki pitää intiimiyttä yllä vain juttelemalla.
”Puhelinseksi on omiaan silloin, kun ihmiset eivät voi olla yhdessä niin paljon kuin tahtoisivat, koska asuvat tai ovat töissä eri paikkakunnilla, kun toinen on työmatkalla ja niin edelleen”, psykologi ja The Privacy Clinicin perustaja, tohtori Becky Spelman kertoi Metrolle.
”Aikoina, jolloin ollaan erossa toisesta, se voi auttaa intiimiyden ja läheisyyden ylläpitämistä ja pitää seksihalut kuplivana, jotta ne kiehuvat nopeasti, kun voi olla taas kumppaninsa seurassa”, hän lisäsi.
Lähde: Metro, Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi