Kokeile kasvissyöntiä ja pidä lihaton lokakuu – näillä syötävillä teet kasvissyönnin helpommaksi
Jos olet siirtymässä kasvisruokavalioon tai haluat vain kokeilla sitä jonkin aikaa, kuten pitämällä lihattoman lokakuun, voivat ruokavinkit tulla tarpeeseen.
Syyskuu on aivan pian vaihtumassa lokakuuksi, jolloin monet ryhtyvät kuukaudeksi kasvissyöjiksi ja viettävät lihatonta lokakuuta. Lihaton lokakuu on vuonna 2013 alkunsa saanut kampanja, joka sai alkunsa, kun Docventuresin studiovieras Leo Stranius haastoi Riku Rantalan kuukaudeksi noudattamaan lihatonta ruokavaliota.
Lihattoman lokakuun suosio on vuosien saatossa vain kasvanut. Se voi olla monelle askel kohti kasvis- tai vegaaniruokavalion noudattamista tai se voi innostaa vähentämään eläinperäisten tuotteiden käyttöä omassa ruokavaliossa, kun kokeilee lihatonta ruokavaliota ensin kuukauden ajan tällaisen kampanjan merkeissä.
Lihansyönnin vähentäminen on hyvästä sekä terveyden että ympäristön kannalta. Jos aiot kokeilla lihatonta lokakuuta tai haluat muuten siirtyä enemmän kasvissyöntiin tai vegaaniksi, on alle listattu syötäviä, jotka tekevät tästä ruokavaliomuutoksesta paljon helpompaa.
Kasvipohjaiset maitotuotteet
Jos et voi aloittaa päivääsi ilman aamukahvia ja kaipaat siihen maitoa, löytyy kauppojen valikoimista erilaisia kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Saatavilla on esimerkiksi kaura- ja mantelimaitoja. Myös juuston korvikkeeksi on tehty vegaaniruokavalioon sopivia tuotteita: vegaanisia juustoja on tarjolla niin leivän kuin pitsan päälle sekä nautiskeltavaksi vaikkapa viinin kanssa. Tuorejuustoistakin on tehty vegeversioita.
Inspiroidu eri kulttuureiden keittiöistä, joissa käytetään paljon kasviksia
Esimerkiksi meksikolaiset ja aasialaiset ateriat painottavat usein paljon kasviksia ja riisiä. Niissä on paljon täyttäviä ja makoisia ainesosia, että niitä syödessä ei edes huomaa kaipaavansa lihaa ruoka-annoksensa sekaan.
Kasvipohjaiset vaihtoehdot lihalle
Jos liharuokia kaipaa, voi valmistaa niiden kaltaisia syötäviä korvaamalla lihan kasvipohjaisella vaihtoehdolla. Kaupoista löytyy niin nakkeja, pihvejä, lihapullia ja makkaroita, jotka on tehty lihankorvikkeeksi. Lihan voi vaihtaa esimerkiksi tofuun, seitaniin, soijatuotteisiin tai härkäpavuista tehtyihin korvikkeisiin. Saatavilla on myös ruotsalaista Oumph!:ia, joka on soijatuote, ja kotimaista Nyhtökauraa, Härkistä ja Mifua (Mifu ei sovi vegaaneille) – vaihtoehtoja siis riittää!
Tärkkelyspitoiset juurekset
Pelkkien lehtivihreiden syömisellä ei välttämättä ole kylläinen kovin pitkään. Jos teet salaattia, kannattaa siihen lisätä juureksia, joissa on tärkkelystä ja ne ovat täyttäviä. Ne myös tuovat hieman väriä ja koostmusta kasvispohjaisiin ruokiin.
Kikherneet
Nämä ovat erittäin hyvä lisä kasvisruokavalioon. Niissä on paljon proteiinia ja ne imevät itseensä makuja annoksesta ilman, että kilpailevat muiden ainesosien kanssa. Niissä on myös paksumpi koostumus, joka on monien mieleen. Kikherneitä kannattaa käyttää esimerkiksi ruoissa, jotka normaalisti tekisi kanasta eikä halua korvata kanaa lihankorvikkeella. Ne ovat hyviä etenkin padoissa, keitoissa ja salaateissa.
Esimerkkejä erilaisista vegaanituotteista löydät täältä.ja voit lukea lisää vegaaniudesta esimerkiksi Vegaaniliiton sivuilta. Erilaisia ruokaohjeita ja vinkkejä lihattoman lokakuun viettoon löydät helposti googlaamalla ja Facebookista löydät Lihaton lokakuu 2021 -tapahtuman Animalian kautta.
Lähde: PureWow
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi