Kissakin voi saada lämpöhalvauksen – näistä oireista sen tunnistaa
Jos kissa on saanut lämpöhalvauksen, ei sitä pidä missään nimessä viilentää jääkylmällä vedellä, vaan kietoa kasteltu, viileä pyyhe kissan ympärille.
Kuten monet ihmiset, myös moni kissa nauttii lämmöstä, mutta liika lämpö voi kuitenkin aiheuttaa kissalle lämpöhalvauksen, muistuttaa Agria Eläinvakuutus. Suurin osa kissoista osaa sopeutua lämpöön muun muassa lepäämällä varjossa päiväsaikaan ja olemalla aktiivisempia vasta illalla, kun ilma on viilentynyt.
”Lämpöhalvaus on kissoilla huomattavasti harvinaisempaa kuin koirilla. Kuitenkin hellepäivänä kissan kannattaa antaa olla rauhassa ja varmistaa, että kissa pääsee halutessaan viileään paikkaan”, Agrian asiantuntijaeläinlääkäri Marika Melamies, ELT, neuvoo tiedotteessa.
Ulkona liikkuva kissa vetäytyy yleensä varjoon kuumana päivänä, mutta ulkokissan olisi hyvä myös päästä halutessaan sisälle viilentymään. Sisäkissa viihtyy kesän kuumalla parhaiten viileässä huoneessa, jossa ilma kiertää hyvin, ja sille mukavan viileitä makuupaikkoja ovat muun muassa kaakeli- tai kivilattiat tai huoneet, joihin aurinko ei paista kauaa.
Tuuleta turvallisesti
Kissanomistajan on tärkeä varmistaa, että myös kuumina hellepäivinä kotona oleva lämpötila pysyy kissalle sopivan viileänä. Kodin tuuletus on syytä tehdä turvallisesti: älä jätä ikkunoita tai ovia auki niin, että kissa voi päästä karkaamaan tai putoamaan niistä.
Jos ilmanvaihto on huono, kannattaa harkita tuulettimen tai ilmastointilaitteen hankintaa. Agria Eläinvakuutuksen mukaan, jos kodissa on hyvä ilmanvaihto, on epätodennäköistä, että kissalle tulee lämpöhalvaus kotioloissa.
Tästä tunnistat kissan lämpöhalvauksen
Kissan lämpöhalvauksen oireita ovat muun muassa hengitystiheyden nousu, läähättäminen, huojuminen, lisääntynyt syljentuotanto, oksentelu ja ripuli. Lisäksi kissan limakalvot voivat olla punaiset ja kuivat ja kissa voi menettää lämpöhalvauksen seurauksena tajuntansa.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan jos kissalla on lämpöhalvauksen oireita, viilennä kissaa kietomalla kasteltu, viileä pyyhe sen ympärille ja viilennä erityisesti kissan kainaloita ja nivusia. Älä viilennä kissaa jääkylmällä vedellä.
Lämpöhalvaukselle altiimpia ovat vanhat, sairaat, ylipainoiset ja pitkäkarvaiset kissat, kissanpennut sekä kissat, joilla on hengitysvaikeuksia.
Muistilista kissan lämpöhalvauksen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon:
- Huolehdi, että kissalla on raikasta vettä useassa paikassa – tarvittaessa myös ulkona
- Varmista, että kotona on sopivan viileää kissalle
- Älä jätä kissaa yksin kuumaan autoon
- Jos kissa alkaa läähättää, viilennä kissaa kietomalla sen ympärille viileä, kasteltu pyyhe
- Ota yhteyttä eläinlääkäriin, jos epäilet, että kissalla on lämpöhalvaus
Lähde: Agria Eläinvakuutus
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi