Kirjoja lukevat ihmiset ovat muita mukavampia, paljastaa tutkimus
Kirjojen lukeminen tekee ihmisistä ystävällisempiä ja empaattisempia, kertoo brittitutkimus.
Lontoon Kingstonin yliopistossa tehtyyn tutkimukseen osallistui 123 ihmistä, joilta kysyttiin, mitä he tekevät mieluiten: katsovat televisiota, lukevat kirjoja vai käyvät teatterissa. Tutkimuksesta uutisoi The Independent.
Tämän jälkeen osallistujien ihmissuhdetaidot testattiin. Näihin taitoihin kuului muun muassa kyky ottaa toisen tunteet huomioon ja se, kuinka alttiita osallistujat olivat auttamaan toisia ihmisiä.
Tulosten mukaan kirjoja lukevat toimivat sosiaalisesti hyväksyttävämmin kuin ne, jotka katsoivat mieluummin televisiota. Television katsojat vaikuttivat tutkimuksessa vähemmän ystävällisiltä ja ymmärsivät toisten ihmisten näkökulmia huonommin.
Mikä tahansa kirjallisuus ei kuitenkaan kohota ihmisen ystävällisyyttä sekä empaattisuutta, vaan kirjallisuuden lajillakin on tutkimuksen mukaan suuri vaikutus ihmisen emotionaaliseen älykkyyteen. Tuloksista selvisi, että fiktiota suosivien lukijoiden sosiaalinen käytös oli positiivisempaa, kun taas draamaa ja romantiikkaa lukevat olivat kaikkein empaattisimpia.
Samaan tapaan kokeellista kirjallisuutta lukevat pystyivät näkemään asiat parhaiten myös toisten näkökulmasta, kun taas komediaa lukevat kykenivät parhaiten asettumaan toisten asemaan. Tutkijat kuitenkin huomauttavat, ettei tutkimus osoita syy-seuraussuhdetta, sillä kyse voi olla siitäkin, että ajattelevaisemmat ihmiset lukevat todennäköisemmin kirjoja kuin muut.
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi