Kieltäytyykö miehesi seksistä? Nämä 5 asiaa voivat olla siihen syynä
Nämä 5 kohtaa ovat yleisiä syitä miehen haluttomuudelle.
Miehen haluttomuus voi tuntua parisuhteessa melkoiselta koetinkiveltä, sillä miesten ajatellaan perinteisesti haluavan seksiä aina, ja naisen olevan parisuhteessa se osapuoli, joka kieltäytyy seksin harrastamisesta.
Vaikka aiheesta ei puhutakaan kovin paljoa, voi miehilläkin esiintyä haluttomuutta ja libidon katoamista. Aihe voi aiheuttaa suhteessa kitkaa ja naisilla epävarmuutta, sillä miehen haluttomuus on helppo tulkita siten, että nainen ei enää koe itseään houkuttelevaksi miehen mielestä.
Kyse voi kuitenkin olla aivan jostain muusta, ja asia kannattaakin selvittää pikaisesti! Seuraavat syyt ovat hyvin yleisiä miehen haluttomuuden taustalla:
- Matala testosteronitaso
Jos miehen testosteronitaso putoaa, aiheuttaa se usein haluttomuutta ja erektio-ongelmia. Testosteronitason putoamisen taustalla saattaa olla vakaviakin syitä, joten tämä vaiva kannattaa hoitaa lääkärissä. - Kadonnut kemia
Toki on mahdollista, että mies ei enää koe kumppaniaan yhtä viehättäväksi kuin aiemmin, ja tämä selittää yhtäkkistä haluttomuutta. Tämä saattaa olla myös psykologista, sillä jos mies kokee olevansa tukahdutettu suhteessaan, hän saattaa menettää halunsa harrastaa seksiä, sillä siten hän kokee saavansa enemmän tilaa ja välttävänsä liiallisen läheisyyden. - Suorituspaineet
Moni mies kokee, että heidän kykynsä rakastajana perustuu yksinomaa kykyyn saada ja säilyttää erektio, ja myös kyvykkyyteen pitää yllä yhdyntää tarpeeksi pitkään. Tämä paine saattaa vähentää miehen haluja, sillä seksistä on tullut stressinaiheuttaja. - Masturbointi
Osa miehistä haluaa mieluummin masturboida, kuin harrastaa seksiä kumppaninsa kanssa. Tämän taustalla voi olla esimerkiksi pelko ehdottaa seksiä toiselle osapuolelle ja pelko torjunnasta. Moni kokee masturboinnin myös helpompana ja tehokkaana tapana saavuttaa orgasmi. - Muut suhteet
Jos miehen haluttomuuden syyksi ei tunnu sopivan mikään edellisistä kohdista, saattaa yksi syy ikävä kyllä olla se, että miehellä on suhde tai useampia suhteita parisuhteen ulkopuolella. Suhde saattaa syntyä seksuaalisesta turhautumisesta, mutta myös muista selvittämättömistä ongelmista parisuhteessa. Jos suhde paljastuu kumppanille, saattaa se parhaimmillaan antaa mahdollisuuden korjata ongelmat parisuhteessa ja jatkaa yhdessä eteenpäin.
Jos olet huolissasi miehesi lopahtaneista haluista, ota asia puheeksi! Jos kahdenkeskinen keskustelu ei auta, voidaan asiaa käsitellä myös yhdessä ammattilaisen kanssa!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Psychology Today / Kuva: Mart production, Pexels
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi