Kesärenkaiden vaihto on käsillä – ota talteen renkaanvaihtajan muistilista
Tieliikennelain muutoksen myötä talvirenkaiden käyttöajat muuttuivat viime vuonna.
Viime kesäkuussa voimaan tulleen uuden tieliikennelain myötä talvirenkaiden käyttöaika on marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos keli sitä edellyttää.
”Nyt säiden lämmetessä kesärenkaat saa siis vaihtaa alle heti, kun säät sen sallivat. Kitkoja on halutessaan mahdollista käyttää ympäri vuoden, ja nastojakin voi käyttää talvirengaskauden ulkopuolella, jos sää sitä edellyttää”, Autoklinikan Valtteri Savolainen tiivistää.
Jos keli sen suo, pitäisi kesärenkaat olla siis alla pääsiäisen jälkeen. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen kuitenkin muistuttaa, että kannattaa mieluummin pelata varman päälle kuin vaihtaa kesärenkaisiin liian hätäisesti.
”Pidemmänkin ajan sääennusteita on syytä seurata ennen vaihto-operaatiota, sillä keväälle tyypilliset vaihtelevat kelit voivat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä tien päällä. Yleisesti ottaen valvonnan merkitys korostuu renkaiden kohdalla, sillä lopulta poliisi määrittelee, milloin keliolosuhteet vielä vaatisivat talvirenkaat”, Heiskanen muistuttaa.
Tarkista kesärenkaiden kunto ennen vaihtoa
Renkaanvaihtoajan lähestyessä kannattaa tarkistaa kesärenkaiden kunto, jotta ajomatkat sujuvat turvallisesti kylmistä kevätaamuista aina loppusyksyn räntäsateisiin, muistuttaa Nokian Renkaat. Kun kesärenkaat otetaan esiin varastosta, ensimmäisenä on hyvä tutkia niiden kulutuspinnan urasyvyys.
Vaikka laki sallii ajamisen kesärenkailla, joiden urasyvyys on 1,6 millimetriä, käytännössä ajoturvallisuus heikkenee merkittävästi etenkin märällä kelillä jo silloin, kun urasyvyyttä on jäljellä 4 millimetriä. Voit testata urasyvyyden näppärästi kahden euron kolikon avulla – katso mallia videolta täältä.
Urasyvyyden lisäksi kannattaa vilkaista myös renkaiden kulumismuotoa. Nokian Renkaiden tuotepäällikkö Mikko Järvisen mukaan epätasaisesti kulunut rengas vaikuttaa sekä ajamisen mukavuuteen että turvallisuuteen.
”Esimerkiksi ohjauskulmiin liittyvät ongelmat aiheuttavat renkaiden epätasaista kulumista, joten ennen renkaanvaihtoa on hyvä myös katsoa, ovatko alla olevat talvirenkaat kuluneet epätasaisesti. Tarvittaessa ohjauskulmat on hyvä käydä säädättämässä korjaamolla, etteivät kesärenkaat ala kulua ennen aikojaan väärien ohjauskulmien takia”, Järvinen sanoo.
Vältä yleisimmät virheet renkaanvaihdossa
Mikäli renkaat vaihtaa itse, on urakkaan hyvä varautua kunnon työvälineillä, niin sekä auto, renkaat että vaihtaja pysyvät ehjinä. Auton nostokohdan voi tarkistaa auton ohjekirjasta.
”Nostovirheistä johtuvat vauriot auton alustassa ovat valitettavan yleisiä. Renkaita vaihtaessa alustan tulee olla tasainen ja tukeva, ja riittävän vahva hallitunkki auttaa nostamaan auton turvallisesti”, Järvinen kertoo.
Renkaita vaihtaessa tulee varmistaa, että renkaat asennetaan pyörimissuuntaansa nähden oikein. Väärinpäin asennetut renkaat eivät toimi märällä kelillä optimaalisesti, vaan niiden vesiliirto-ominaisuudet ovat heikommat.
Renkaanvaihto vaatii muutenkin huolellisuutta, jotta esimerkiksi mutterit eivät lipsahda väärinpäin. Erilaiset asennusvirheet voivat aiheuttaa ylimääräistä tärinää, joka vaikuttaa sekä autoon että ajomukavuuteen.
Kun renkaat on asennettu, tulee ilmanpaineet tarkistaa autonvalmistajan suositusten mukaiseksi. Turvallisuuden kannalta on myös tärkeää muistaa alumiinivanteisten renkaiden pulttien jälkikiristys noin 100 ajokilometrin jälkeen.
Katso alta vielä muistilista renkaanvaihtoon:
- Ajoita renkaanvaihto kelien mukaan sekä mieti, missä ja milloin ajat – kevään vaihtelevat kelit voivat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä.
- Tarkasta kesärenkaiden kulutuspinta. Varmista riittävä urasyvyys, jotta pystyt paremmin välttämään vesiliirtoa.
- Renkaiden epätasainen kuluminen puolestaan on merkki vääristä ohjauskulmista tai liian alhaisesta rengaspaineesta. Varmista myös, että renkaassa ei ole epätavallisia halkeamia tai pullistumia.
- Hanki tarvittaessa uudet renkaat.
- Vaikka kulutuspintaa olisi jäljellä, rengas on aika vaihtaa uuteen, jos sitä on jo käytetty yli kuusi vuotta tai jos se on valmistettu yli 10 vuotta sitten. Vanhojen renkaiden ominaisuudet heikkenevät, kun kumiseos kovettuu vuosien mittaan. Valmistusaika on merkitty renkaan sivupintaan.
- Vaihda renkaat tukevalla, tasaisella alustalla ja kunnon työvälineillä. Nosta auto kunnon tunkilla ja oikeasta kohdasta. Nostokohdan voi tarkistaa auton ohjekirjasta.
- Tarkasta renkaiden pyörimissuunta ja ilmanpaineet. Oikeat arvot rengaspaineille selviävät auton ohjekirjasta.
- Jälkikiristä renkaiden pultit vielä 50-100 kilometrin ajon jälkeen.
- Tarkasta myös vararenkaan kunto.
- Laita talvirenkaat säilöön sisätiloihin tai rengashotelliin, sillä UV-valolle altistuminen heikentää renkaita. Renkaisiin ei myöskään saa kohdistua puristusta tai jännitystä, eivätkä ne saa olla kosketuksissa esimerkiksi öljyyn tai liuottimiin.
Lisätietoja auton renkaista löydät esimerkiksi Liikenneturvan sivuilta täältä. Kerroimme aiemmin myös vinkkejä, miten huollat autoasi asianmukaisella tavalla, ja voit lukea aiheesta lisää täällä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä