Kauanko kestää päästä yli ex-puolisosta? – näin tarkasti tiede pystyy vastaamaan
Kun eroaa, haluaisi varmasti päästä heti eroon kamalista tunteista, kun mm. sydän on särkynyt ja on ikävä toista.
Jos eroaminen ei tunnu pahalta, ei ole tainnut olla edes rakastunut. Monilla kestää pitkään ennen kuin on päässyt lopullisesti yli ex-puolisostaan.
Mitä jos voitaisiin kertoa, kuinka paljon erosta selviäminen kestää. Sellainen voisi kiinnostaa siinä vaiheessa, kun tuntuu ettei erosta selviä ikinä. Sitä aikaa on selvitetty tieteellisellä tavalla ja vastauskin on saatu.
Sanotaan, että toisesta ihmisestä ylipääseminen kestää noin puolet siitä, kauanko hänen kanssaan on ollut suhteessa.
Mitä enemmän on ollut emotionaalisesti kiintynyt, sitä pidempi paranemisprosessi saattaa olla edessä. Siksi vakavasta suhteessa voi päästä yli muutamasta viikosta jopa useaan vuoteen. Se ei ole kovin tarkka aika. Tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että ex-puolisosta pääsee yli noin 3–6 kuukaudessa, joka saatiin selville, kun haastateltiin eronneita ja erosta jo selvinneitä ihmisiä.
Erosta voi selvitä nopeammin, jos yrittää itse nopeuttaa paranemista. Jokainen kokee eron omalla tavallaan, mutta joillakin voi auttaa, jos keskittyy eron jälkeen siihen, mikä saa olon tuntumaan hyvältä.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi