Katso kauhuleffoja ja kehosi kiittää sinua tällä tavalla

Kauhukohtauksia sisältävien elokuvien katselu antaa paljon muutakin kuin vain, että niiden katselu pelottaa ja välillä säikäyttää.
Sängyn alla olevat hirviöt, haudasta nousevat zombiet ja moottorisahaa käyttävät hullut eivät tule ensimmäisenä mieleen, jos haluaa rauhaisan mielen. Mutta tuollaisia kohtauksia sisältäviä elokuvia on silti monien mielestä mukava katsella. Niiden tuoma jännitys tuntuu vain mukavalta.
Turvallinen ympäristö pelon kohtaamiselle voi poistaa pelkoa
Esimerkiksi Painajainen Elm Streetillä -elokuvan ohjaaja Wes Craven on todennut, että: ”kauhuelokuvat eivät luo pelkoa, vaan vapauttavat sen”. Vaikka lause on lyhyt, se on ihan totta ja voi tarkoittaa monia kauhuleffojen tuomia hyötyjä.
Monet saattavat ihmetellä, että miten kauhuleffojen katsominen voi millään tavalla tuntua miellyttävältä. Ensinnäkin se vapauttaa adrenaliinia, joka voi yllättäen tehdä monien mielentilalle hyvää. Samalla kun keho kertoo meidän olevan vaarassa, tiedetään että ollaan oikeasti turvassa. Tuollainen tilanne voi toimia myös terapiasessiona. Se on vähän sama asia kuin oikeassa terapiassa, jossa potilas altistetaan turvallisessa ympäristössä jollekin asialle, jota hän pelkää, joka ajan myötä vähentää pelkoa.
Kauhuelokuvan näkeminen voi auttaa käsittelemään todellista stressiä. Jos kauhuelokuvan katsominen laukaisee ns. keinotekoisen stressitilan, se voi auttaa hallitsemaan jokapäiväisiä stressitekijöitä ja pelkoja. Kauhuleffaa katsoessa oikean maailman stressit voivat tuntua mitättömiltä. Keho ei leffaa katsoessa enää yritä taistella stressiä vastaan, vaan leffa on se, joka vie kaiken huomion. On kuitenkin hyvä huomioida, että jos ahdistuu todella helposti, voi kauhuelokuva vain lisätä stressiä.
Kauhuelokuvat voivat auttaa kohtaamaan omia pelkoja
Elokuvantekijä Jonathan Barkan on innostunut tutkimaan kauhuelokuvien mahdollisuuksista antaa niiden katsojille voimaa. Hän on itse kokenut omassa elämässään kauhun hetkiä, kun hänen siskonsa kamppaili syöpää vastaan. Syöpä tuntui hänestä kasvottomalta ja näkymättömältä hirviöltä, joka hyökkäsi hänen kimppuunsa. Kauhu tarkoitti hänelle sitä, että hän pääsi kohtaamaan ja ennen kaikkea näkemään tuon hirviön ja lopulta voittamaan sen.
Barkanin tutkimuksessa tutkittiin sitä, kuinka kauhua voidaan käyttää apuna parantumisessa ja siinä, että kasvetaan ihmisenä. Kauhuleffojen katsominen edistää empatiaa ja niiden avulla voidaan kohdata jokapäiväisen elämämme sanoin kuvaamattomat hirviöt.
Barkan on huomannut myös, kuinka monet ihmiset käyttävät kauhuleffoja apuna, jotta heidän mielenterveytensä paranisi.
Pelontunteen lisäksi kauhuelokuvien katsominen voi tuntua myös hauskalta!
Lähde: Healthline
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nämä 25 vaatemokaa saavat sinut näyttämään mummomaiselta – koita välttää näitä
- Tästä syystä ensirakkaus vaikuttaa koko loppuelämääsi
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- Lipödeema on vaiva, josta jopa yli 10 % naisista voi kärsiä – tunnista salakavalat oireet
- Tämä kaikki tapahtuu, jos et pese lakanoitasi kerran viikossa – monia oireita
- 7 syytä mennä nukkumaan eri aikaan oman puolisonsa kanssa – tällainen vaikutus
- Näin likaisista tennareista tulee kuin uudet – tarvitset 2 raaka-ainetta, jotka löytyvät kotoa
- Nämä merkit viittaavat siihen, että olet rakastunut narsistiin
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana