Näistä asiantuntijan vinkeistä voi olla apua ikävässä tilanteessa.

Aivan kuin parisuhteetkin, myös ystävyyssuhteet saattavat joskus päättyä. Mutta toisin kuin romanttisten suhteiden päättyessä, jolloin voi turvautua parhaaseen ystävään, voi läheisimmän ystävän menettäminen kirpaista enemmän ja tehdä olon tyhjäksi.

Välirikosta toipuminen ei ole helppo tehtävä, mutta siinä on mahdollista onnistua, kertoo Cosmopolitan. Kaikki voi muuttua paremmaksi tavoilla, että lopulta saatat olla vain kiitollinen, että välirikko parhaan ystävän kanssa tapahtui.

Ennen kuin pääset yli ja näet tilanteen paremmassa valossa, täytyy tilanne käsitellä. Kirjailija ja Georgetownin yliopiston psykologian apulaisprofessori Andrea Bonior kertoi Cosmolle vinkkinsä parhaista tavoista, jotka auttavat toipumaan välirikosta.

Älä pakota päätöstä ystävyyssuhteelle

Voi tuntua emotionaalisesti terveeltä idealta pyrkiä saamaan kaikelle päätös, mutta sen täytyy tulla luonnostaan ja hetkenä, jolloin kummatkin ystävykset ovat rauhoittuneet ja rauhallisia. Jos välien katkominen on vielä kesken ja dramaaattista, voi olla todella vaikea käydä omia tunteita läpi ilman, että pahentaa tilannetta.

”Jos ystävyyssuhteesta on tullut toimimaton, sitten todennäköisesti samat tekijät, jotka saivat ystävyyden loppumaan, estävät tervettä ja kypsää ’päätösprosessia'”, Bonior sanoi.

”Voit hyväksyä jotakin tapahtuneen, vaikka aina ei tiedä syytä. Ja voit muistuttaa itseäsi siitä, että olipa syy mikä tahansa, ystäväsi ei vain kyennyt olla sellainen ihminen, jota tarvitsit ystävyyden jatkumisen kannalta”, hän jatkoi.

Cosmopolitan muistuttaa, että kenties jonain päivänä, kun välissä on aikaa ja etäisyyttä, on mahdollista paremmin ymmärtää, mikä meni pieleen, mutta on mahdollista, ettei niin käy. Tärkeää on kuitenkin jatkaa eteenpäin.

Aseta tavoitteita ja odotuksia

Koska ystävästä eroaminen voi sattua lähes yhtä paljon, jollei enemmän, kuin parisuhteen päättyminen, ovat jotkin apukeinot samanlaiset. Yksi niistä on itsensä pitäminen kiireisenä. Bonior suositteli samoja selviytymistekniikoita, jotka auttavat tehostamaan mielialaa muissa tilanteissa, kuten liikunta, ulkona oleminen, kiitollisuuden ilmaiseminen, pyrkimys auttaa muita, viettää aikaa sellaisten ihmisten seurassa, kenen kanssa ajan viettämisestä nauttii ja uusien asioiden opetteleminen. Bonior kuitenkin korosti, että oman aikataulun täyttäminen tyhjillä häiriötekijöillä ei ole luultavasti paras idea ja painottaa muutoksia, jotka pidemmän päälle parantavat elämään.

”Uuden tavoitteen asettaminen itsellesi, olipa se ammatillinen, taloudellinen, kuntoon liittyvä tai mitä tahansa, voi olla myös avuksi tavoitella”, asiantuntija totesi.

Tutustu uusiin ihmisiin, mutta älä ota paineita uuden parhaan ystävän löytämisestä heti

Jos menetit ystävän, jonka kanssa olet viettänyt suuren osan vapaa-ajasta, voi tuntua välttämättömältä löytää tilalle heti uusi – kuin musertavan eron koettuaan haluaisi heti alkaa tapailla uutta ihmistä. Vahvojen ihmissuhteiden täytyy tapahtua luonnostaan. Sillä välin itsensä avaaminen uusille ihmisille ei ole koskaan huono idea.

”Keskity siihen, että olet osa yhteisöä, joka usein auttaa muodostamaan ystävyyssuhteita toistuvan yhteydenpidon kautta ja se voi olla missä tahansa muodossa joogatunneista kahvilaan ja vapaaehtoistyön tekemiseen”, Bonior mainitsi.

Tällä tavoin saat solmittua uusia ystävyyssuhteita ihmisten kanssa, ketkä pitävät samoista asioista kuin sinä, tai saat pidettyä itsensä aktiivisena sellaisten juttujen parissa, joista pidät.

Tee muutoksia sosiaalisessa mediassa, jos se on tarpeen

Jos joudut katsomaan, miten sinua loukannut entinen ystäväsi elää elämäänsä täysillä eteenpäin ja pitää hauskaa uuden porukkansa kanssa, voi se saada näkemään punaista. Muistutuksien näkeminen ystävästä, etenkin jos hän vaikuttaa voivan hyvin eikä ole moksiskaan välirikosta, voi tuntua pahalta, mutta siltä on helppo välttyä.

”Yleensä et halua tehdä mitään aggressiivista, joka vain saa olosi pahemmaksi (tai saa ystäväsi pahentamaan tilannetta), mutta haluat myös suojella itseäsi siltä, että sinua jatkuvasti muistutettaisiin siitä, mikä pahoitti mielesi”, Bonior sanoo.

Somessa voi lakata seuraamasta muita. Älä estä heidän tilejään tai laita ns. mustalle listalle, jos sinusta siltä tuntuu, mutta voi olla hyvä idea pitää entisen ystävän jutut pois omista silmistä toistaiseksi.

Tee suunnitelma yhteisten ystävien varalle

Jos vietät aikaa samojen ihmisten kanssa tai saatat törmätä entiseen ystävääsi esimerkiksi juhlissa, tulee siitä oma ongelmansa tilanteeseen: mitä ihmettä sanoa kaikille, jotka olettavat sinun ja parhaan ystäväsi olevan vielä parhaita ystäviä? Cosmopolitanin mukaan ihanteellisesti vastaus on, että ei juuri mitään, jos haluat välttää draamaa.

”Kehitä mantra, jota saatat joutua toistamaan uudelleen ja uudelleen sekä itsellesi että muille, jotka kysyvät tilanteesta”, Bonior sanoi.

”’Hän ja minä emme vietä oikein aikaa yhdessä’ sanottuna tavallisella, miellyttävällä ilmeellä voi auttaa paljon. Jos törmäät kyseiseen ystävään, jokin samankaltainen, fiksu kuittaus, ’Toivottavasti sinulla menee hyvin’, voi auttaa pitämään kiusallisuuden loitolla”, hän jatkoi.

Koeta oppia tilanteesta jotain, jos mahdollista

Bonior suositteli etsimään toistuvia kuvioita.

”Onko sinulla taipumus siihen, että monien ystävien kanssa käy näin? Johtuiko tämä välirikko syistä, joiden olet huomannut olevan ongelman muissa ihmissuhteissasi? Onko sinulla tapana valita paljon entisen ystäväsi kaltaisia ystäviä?”, Bonior mainitsi pohdittavaksi.

Hopea reunus välirikossa ystävän kanssa voi olla siinä, että voit kohdata omat, mahdollisesti myrkylliset tapasi, jos sellaisia on. Toisaalta ystäväsi on saattanut olla vain todella ongelmallinen itse ja saatat hoksata joskus vielä vaikeammankin totuuden: et olisi voinut tehdä mitään tilanteen korjaamiseksi.

Hyväksy se, ettei tilanne välttämättä koskaan korjaannu

On mahdollista, että et koskaan halua enää nähdä entistä ystävääsi uudelleen tai sitten toivot, että tilanteen voi joskus korjata. Vaikka ajatus anteeksi antamisesta ja halaamisesta voi kuulostaa ihanalta, ei siihen voi luottaa mahdollisuutena.

”Toisinaan on tiettyjä seikkoja, joita toivoo, kuten ystäväsi lakkaa käyttämästä alkoholia tai ei ole niin emotionaalisesti uuvuttava, jos hän saa käsiteltyään omat ongelmansa, mutta sinun täytyy ymmärtää oma kontrollin puute näiden asioiden tapahtumisen suhteen”, Bonior kertoi.

Muutaman vuoden kuluttua saatat ottaa yhteyttä ja voitte rakentaa ystävyyden uudelleen, tehden siitä vahvemman kuin koskaan aiemmin. Tai sitten ette puhu enää koskaan uudelleen. Cosmopolitan kuitenkin huomauttaa, tästä huolimatta voi antaa entiselle ystävälle (ja itselle) anteeksi. Tapahtuipa tulevaisuudessa mitä tahansa, sinun täytyy jatkaa eteenpäin nyt.

Lähde: Cosmopolitan