Kaksi kolmesta naisesta ei koskaan harrasta seksiä aamulla – näistä syistä se johtuu
Aamuseksin harrastamisessa on kuitenkin hyötynsä: sitä harrastavat naiset kertoivat aamuseksin parantavan heidän päivittäistä tuotteliaisuuttaan.
Jos seksin harrastaminen aamulla ei ole sinun juttusi, et ole ainoa. Mattress Advisorin teettämän kyselyn mukaan noin kaksi kolmesta naisesta ja noin kolmannes miehistä ei koskaan harrasta seksiä aamulla, kertoo Women’s Health.
Kyselyyn osallistuneilta lähes tuhannelta ihmiseltä (56% naisia, 43% miehiä), jotka olivat keski-iältään 36-vuotiaita ja avoliitossa, kysyttiin miten usein he harrastivat aamulla seksiä. Vastausten perusteella heidät jaettiin kahteen ryhmään: ne osallistujat, jotka kertoivat harrastavansa aamuseksiä (edes harvoin) ja ne osallistujat, jotka eivät koskaan harrasta aamuseksiä.
Naisista 63 prosenttia kertoi, ettei koskaan harrasta aamulla seksiä ja miehistä samoin oli 37 prosentin kohdalla. Tämän lisäksi osallistujista ne, jotka kertoivat olevansa heteroseksuaaleja, harrastivat aamulla seksiä harvemmin kuukaudessa verrattuna heihin, jotka olivat biseksuaaleja tai homoseksuaaleja.
Mitkä sitten ovat naisten syitä jättää aamuseksi väliin? Kyselyyn osallistuneista naisista 50,7 prosenttia sanoi sen johtuvan siitä, että he eivät vain olleet ”sillä tuulella”, kun taas osa kertoi, ettei siihen ollut tarpeeksi aikaa (35,6%), he eivät pitäneet aamuseksistä (34,2%) ja heillä ei ollut tarpeeksi energiaa (32,9%).
Samasta ryhmästä 51 prosenttia miehistä kertoi, että he haluaisivat harrastaa säännöllisesti aamuseksiä, mutta naisista vain viidennes oli samaa mieltä. Women’s Healthin mukaan tämä on sääli, sillä aamuseksiä harrastavista naisista yli 45 prosenttia kertoi sen tehostavan heidän päivittäistä tuotteliaisuuttaan ja 53 prosenttia miehistä totesi saman.
Kyselyn mukaan aamuseksiä harrastavat naiset jopa uhraisivat 31 minuuttia yöunistaan aamuista petipuuhastelua varten, kun taas miehet olivat valmiita luopumaan 42 minuutista. Aamuseksiä harrastavien joukosta miehet kertoivat useammin sitä tapahtuvan säännöllisesti (4,2 kertaa viikossa vs. naisten 3,1 kertaa viikossa).
Women’s Healthin mukaan aamuseksiä harrastavien ryhmässä aika oli myös merkittävä tekijä. Seksin harrastaminen aamulla keskimäärin vei 26 minuuttia, joten suurin osa vastaajista kertoi lauantain ja sunnuntain olevan otollisinta aikaa seksin harrastamiselle auringon noustessa.
Kaikkien kyselyyn osallistuneiden kesken ne osallistujat, jotka kertoivat olevansa tyytyväisiä parisuhteessaan, raportoivat harrastavansa enemmän aamuseksiä kuin he, jotka kertoivat olevansa ei-tyytyväisiä. Women’s Health kuitenkin huomauttaa, ettei ole selvää, kumpi tuli ensin: onnellisuus vai aamuseksi, mutta siinä on aihetta pohdintaan – voisiko päivän aloittaminen seksillä ollakin vastaus tuotteliaisuuteen ja iloon? Kenties.
Voit tutustua kyselyn tuloksiin lisää täällä.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi