Kaksi kolmesta kyllästyi asuinkumppaniinsa koronakevään aikana, paljastaa kysely
Etenkin oman ajan puuttuminen ärsytti suomalaisia.
Koronakevään aikana ihmiset joutuivat viettämään paljon enemmän aikaa kotona, mikä on laittanut ihmissuhteet koville etenkin heillä, jotka asuvat saman katon alla toisten ihmisten kanssa. Hotels.comin teettämän selvityksen mukaan lähes kaksi kolmesta (65 %) kämppäkaverin, puolison tai perheenjäsenen kanssa asuvasta suomalaisesta on totaalisen kyllästynyt asuinkumppaniinsa kuukausien sisälle eristäytymisen jälkeen.
Lisäksi yli viidennes parisuhteessa olevista millenniaaleista ärsyyntyi kumppaniinsa jo ensimmäisen karanteenia yhdessä vietetyn viikon jälkeen. 73 prosenttia kumppaninsa kanssa asuvista koki kumppanin myös tavallista ärsyttävämmäksi.
Kyselyyn vastanneiden mukaan viisi ärsyttävintä asiaa kumppanissa karanteenin aikana olivat:
- Oman ajan puuttuminen kumppanin ollessa paikalla koko ajan (39 %)
- Epäsiisteys (38 %)
- Television omiminen (25 %)
- Ärsyttävien hokemien käyttäminen (20 %)
- Puhuminen kovaäänisesti Facetimessa, Zoomissa tai Teamsissa (16 %)
Hotels.comin mukaan karanteenin jälkeen kaivataan mahdollisuutta nauttia hiljaisuudesta (46 %), päättää katsottavista televisio-ohjelmista (36 %), saada töitä tehdyksi (27 %) ja syödä mitä vain ruokaa (21 %). Lisäksi vastaajia vastaajia houkuttelee oman ajan viettäminen loisteliaassa hotellihuoneessa (42 %), lomailu keskellä ei mitään (31 %) ja yksin kotiin jääminen (24 %).
Karanteeni ei koetellut vain parien hermoja
Kyselyn mukaan pariskuntien osapuolet ovat hyödyntäneet monia keinoja rentoutuakseen ja varastaakseen omaa aikaa. Suosituimmiksi tavoiksi nimettiin koiran ulkoiluttaminen (44 %), sosiaalisen median selaaminen (31 %), television katsominen eri huoneissa (30 %) ja alkoholin nauttiminen (25 %).
Koronakevät ei koetellet ainoastaan pariskuntien hermoja. Lähes neljännes (24 %) millenniaaleista tunnusti pohtineensa karanteenin sääntöjen rikkomista.
Lähes kolmannes (31 %) parikymppisistä tunnusti olleensa turhautuneita kämppäkavereihinsa ja kaksi kolmesta (66 %) millenniaalista myönsi jopa toivoneensa voivansa vaihtaa kämppistä karanteenin aikana. Erityistä ärsytystä vastaajien mukaan aiheutti kämppisten sotkuisuus keittiössä (41 %), oman ajan puuttuminen (39 %) ja meluisat videopuhelut (31 %).
Hotels.comin mukaan samalla, kun karanteeni on pakottanut kaksi viidestä (43 %) nuoresta pysymään kotona perheensä kanssa tai palaamaan kotiin asumaan, ovat myös jännitteet kasvaneet. Yli puolet (60 %) millenniaaleista koki oman tilan menettämisen suurena ongelmana.
Toisaalta yli 45-vuotiaat ovat kyllästyneitä perheenjäseniensä tapaan omia television kaukosäädin (44 %), väliaikaisten vieraidensa sotkuisuuteen (38 %) sekä yleiseen laiskotteluun (38 %).
Kyselyn toteutti One Poll kesäkuussa 2020 ja siihen vastasi 4 500 henkilöä 12 maassa.
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Nuku vähintään tämän verran, jotta pysyt kauniina – älä alita tätä määrää