Kaipaatko lisää luovuutta ja uusia ideoita? Tämä harrastus voi tehdä sinusta luovemman, paljastaa tutkimus
Päähän voi pälkähtää mitä mainioimpia ajatuksia ja ideoita, kun lähtee lenkille.
Juokseminen tekee hyvää hyvinvoinnille ja terveydelle, mutta siitä voi olla iloa myös muilla tavoin. Tuoreen tutkimuksen mukaan juokseminen voi nostaa luovuustasoja sekä auttaa keksimään uusia, mainioita ideoita, kertoo Metro.
”Tiesimme aina, että juokseminen on muutakin kuin kunnon parantamista ja on selvää, että juokseminen voi viedä sinut hyvinvoinnin tilaan, joka avaa jotain sisälläsi: uusia ideoita, uusia tapoja ajatella, uusia mahdollisuuksia”, tutkimuksen teettäneen juoksujalkinevalmistaja Brooks Runningin Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan johtaja Matthew Dodge kommentoi.
Euroopan laajuisessa tutkimuksessa ilmeni, että yhdeksän kymmenestä juoksijasta ajatteli uusia asioita juostessaan ja 80 prosenttia sai mullistavia, uusia ideoita. Lisäksi tutkimuksessa ilmeni, että 80 prosenttia juoksijoista koki stressitasojensa selvästi laskeneen ja 40 prosenttia koki samalla laskua keskittymisessä.
Metron mukaan tämä yhdistelmä saa ihmiset irtautumaan maailmasta ja murheista, minkä tutkijat nimesivät Runfulness-vaikutukseksi, joka nostaa luovuutta. Runfulness on yhdistelmä sanoista running ja mindfulness.
”Juokseminen on hyvästä aivoille ja Brooks ymmärtää, että henkinen hyvinvointi on avainasemassa menestyksekkään elämän kannalta. Esittelemällä Runfulnessin konseptin osoitamme mitä juoksijoiden aivot kokevat ja samalla tarjoamme ennennäkemättömiä katsauksia heidän aivoihin ja siihen, mikä parantaa niiden vointia”, tutkimusta tekemässä ollut arvostettu professori Olivier Oullier totesi.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten juokseminen vaikuttaa säännöllisesti juoksevien henkiseen tilaan. Siinä myös paljastui, miten Runfulness-tilan voi saavuttaa, joten jos haluat lisätä luovuttaasi kokeile näitä tapoja:
Juokse hiljaisuudessa
Tai kuuntele musiikkia, joka ei varasta huomiotasi. Kun kuulet ihmisten puhetta tai kappaleita, joita et tiedä, se laukaisee uteliaisuutesi ja vaikeuttaa ympäristön sulkemista ulkopuolelle.
Juokse yksin
Yhtä osallistujaa lukuun ottamatta tutkimukseen osallistuneet sanoivat, etteivät he voi saavuttaa tätä erityistä Runfulnessin tilaa, jos juoksevat muiden kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, että aina pitäisi juosta yksin, mutta muiden kanssa juokseminen todennäköisesti estää Runfulnessin saavuttamista.
Älä pakota sitä
Kaikki osallistujat, jotka kertoivat saavuttaneensa erilaisen mielen tai hyvinvoinnin tilan juostessaan, sanoivat ettei se ollut koskaan tarkoituksellista.
Käytä mukavia varusteita
On tärkeä käyttää sellaisia juoksuvarusteita, jotta ei synny häiriötekijöitä. 80 prosenttia osallistujista kertoi juoksuvaatetusen vaikuttaneen paljon hyvinvoinnin tunteeseen. Pehmustetut kengät auttavat välttämään häiriötekijöitä.
Vältä aikapaineita
Kun haluat päästä Runfulnessin tilaan, on tärkeää olla huolehtimatta siitä, että sinun pitäisi olla kotona tiettyyn aikaan.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi