Kaipaatko Game of Thronesin maailmaa? Uusi sarja vie aikaan ennen suositun sarjan tapahtumia – katso maistiainen!
Keväällä 2019 päättynyt Game of Thrones -sarja nautti suurta suosiota niin Suomessa kuin muualla maailmassa.
George R.R. Martinin kirjoittamaan Tulen ja jään laulu -kirjasarjaan perustuvaa Game of Thronesia tehtiin kahdeksan kauden ajan. Jos valtaistuinpelin maailmaa on ikävä eikä Game of Thronesin kausien katsominen tai kirjojen lukeminen uudelleen riitä, ei huolta!
Loppukesästä on luvassa helpotusta, kun uusi sarja vie mukanaan takaisin Martinin luomaan fantasiamaailmaan. HBO Max -suoratoistopalvelussa 22. elokuuta alkava sarja on nimeltään House of the Dragon ja se sijoittuu aikaan 200 vuotta ennen Game of Thronesin tapahtumia.
House of the Dragon perustuu Martinin kirjoittamaan Fire & Blood -kirjaan ja se kertoo Targaryenin suvun tarinan. Uutuussarjan ensimmäinen kausi sisältää yhteensä 10 jaksoa.
House of the Dragonin keskiössä ovat muun muassa kuningas Viserys Targaryen (Paddy Considine), kuninkaan nuorempi veli ja valtaistuimen perijä prinssi Daemon Targaryen (Matt Smith), kuninkaan esikoinen prinsessa Rhaenyra Targaryen (Emma D’Arcy) ja kuninkaan neuvonantaja eli Koura Otto Hightower (Rhys Ifans).
Muita hahmoja ovat muun muassa kuninkaan Kouran tytär ja Seitsemän kuningaskunnan kaunein nainen Alicent Hightower (Olivia Cooke), maineikas merenkävijä ja myös Merikäärme-nimellä tunnettu lordi Corlys Velaryonia (Steve Toussaint) ja tämän vaimo, lohikäärmeratsastaja Rhaneys Targaryen (Eve Best), joka on kuninkaan serkku.
House of the Dragonin juonesta ei ole paljastettu vielä tarkempia tietoja. Maistiaisia on kuitenkin saatavilla: alla olevassa Instagram-julkaisussa esitellään muutama pääosahahmo ja sen alta löydät teaser trailerin.
House of the Dragon -sarjan teaser:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä