Kaikki eivät kykene itkemään, jolle voi löytyä nämä 6 eri syytä
Monet meistä itkevät usein, mutta jotkut eivät kykene siihen koskaan.
Syy siihen, että ei pysty itkemään, voi olla sosiaalinen, psykologinen tai jopa lääketieteellinen syy. Itku tekee hyvää, joten välillä on hyvä päästä itkemään. Onneksi aika montaa syytä itkemättömyydelle voidaan hoitaa. Ensin pitää selvittää miksi ei voi itkeä ja sen jälkeen voidaan aloittaa hoito.
Nämä voivat olla syitä sille, miksi joku ei kykene itkemään:
1. Trauma
Jos kokee psyykkisen trauman, voi menettää kyvyn itkeä. Syy on silloin yleensä psykologisessa puolustusmekanismissa, joka suojaa epämiellyttäviltä tunteilta, joko tietoisesti tai tahattomasti.
2. Persoonallisuus
Joiltakin voi puuttua niin paljon empatiakykyä, jolloin he eivät kykene itkemään.
3. Masennuslääke
Masennuslääkkeet voivat viedä kyvyn itkeä.
4. Masennus
Se, että masennus veisi kyvyn itkeä, voi kuulostaa oudolta. Jotkut masennuspotilaat voivat kuitenkin tuntea surun sijaan vain tyhjyyttä, jolloin itkukaan ei tule.
5. Lääketieteellinen syy
Syy voi olla myös lääketieteellinen syy. Jotkut taudit voivat esimerkiksi estää silmälihaksia liikkumasta ja estää kyynelrauhasia toimimasta.
6. Sosiaalinen leimautuminen
Itkemättömyys voi johtua myös siitä, että sitä ei kehdata tehdä.
Joskus on hyvä itkeä, koska sen jälkeen olo tuntuu paremmalta.
Lähde: Psychology Today
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi