Kahvikansa kaataa litroittain kahvia viemäriin vuodessa, toteaa tutkimus
Ruokahävikkitutkimuksen mukaan kahvin, teen ja kaakaon yhteishävikki johtaa hävikkimäärissä monia muita elintarvikkeita.
Suomalaiset ovat kahvikansaa, mutta kaikki keitetty kahvi ei kuitenkaan tule nautituksi. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Pauligin tekemän ruokahävikkitutkimuksen mukaan suomalaiset kaatavat kahvia viemäreihin noin 2,5 litraa henkilöä kohden ja lähes neljä litraa taloutta kohden.
Ruokahävikkitutkimuksen mukaan kahvin, teen ja kaakaon yhteishävikki johtaa hävikkimäärissä monia muita elintarvikkeita. Kaikkiaan suomalaiset heittävät ruokaa hukkaan vuosittain noin 20 kiloa henkilöä kohden, josta noin 13 prosenttia syntyy kahvista.
Tutkimuksen mukaan ylivoimaisesti suurin syy kahvihävikin syntymiseen on se, että sitä valmistetaan kerralla liikaa. Kahvihävikkiä syntyy varsinkin sellaisissa talouksissa, joissa kahvia juodaan paljon ja useasti, ei esimerkiksi vain viikonloppuisin tai arkisin.
Luken ruokahävikkitutkimuksen mukaan eniten ruokahävikkiä syntyy aamukahvista, kun osa valmistetusta kahvista päätyy viemäriin. Maantieteellisesti tarkasteltuna kahvihävikkiä syntyy erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa, kun taas Helsingissä ja Uudellamaalla hävikki on pienempää.
Hävikkiä ja ympäristövaikutuksia voi pienentää monin tavoin
Pauligin kahvikulutustutkimusten mukaan suomalaisista lähes yhdeksän kymmenestä (noin 88 %) juo kahvia ja keskimääräinen päivittäinen kulutus on yli kolme kupillista. Useampi kuin kaksi kolmesta (noin 70 %) suomalaisista juo aamukahvia.
Kahvin matka alkuperämaista suomalaisen kuluttajan kuppiin on pitkä ja sisältää useita erilaisia työvaiheita. Kahvituotannon hiilijalanjäljestä suurin osa muodostuu kahvipapujen viljelystä alkuperämaissa ja toiseksi suurin ilmastovaikutus syntyy kahvia keittäessä ja nauttiessa.
Kotitaloudet voivat tehdä paljon kahvihävikin ja ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Paulig haastaakin kaikki kahvinjuojat mukaan vähentämään hävikkiä.
”Ole energiapihi! Älä valuta vettä hukkaan kahvia valmistaessasi ja keitä kerralla vain sen verran kahvia kuin juot. Kahvia ei kannata seisottaa päällä olevassa kahvinkeittimessä, vaan mahdolliset ylijääneet kahvit kannattaa kaataa termariin tai vaikka jääpalamuotteihin tulevia kahvihetkiä varten”, Pauligin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Lea Rankinen sanoo.
”Kahvinpurujen hyödyntämisessä vain mielikuvitus on rajana! Olen kuullut, että käytettyjä kahvipuruja on hyödynnetty esimerkiksi kasvimaan lannoitteena, hiekoituksena ja kasvonaamioissakin”, hän vinkkaa.
Ilmastoystävälliset kahvin valmistusvinkit
Paulig listasi ilmastoystävällisiä tapoja valmistaa kahvia:
- Vältä hävikkiä: Valmista kahvia vain sen verran kuin on juojia. Jos valmistat kerralla enemmän kahvia, kaada kahvi termoskannuun. Kahvi säilyy termarissa tuoreena puolisen tuntia. Ylijääneen kahvin voi myös pakastaa kahvijääpaloiksi, jotka sopivat kuuman kahvijuoman viilentämiseen tai nautittavaksi sellaisenaan esimerkiksi maidon kanssa. Kahvia voi lisäksi käyttää useissa erilaisissa kastikkeissa, dipeissä ja leivonnassa.
- Säästä sähkössä: Pidä kahvinkeitin päällä vain kahvin valmistuksen ajan. Älä seisota kahvia pannulla.
- Kierrätä kahvinpurut: Kompostoi kahvipurut tai lajittele ne biojätteeseen. Jos sinulla on omalla pihalla ruusupensas, voit viedä porot myös sen juurelle. Talvella kahvinpuruja voi käyttää hiekoitteena. Kahvinpurut soveltuvat myös kauneudenhoitoon ja niitä voi käyttää esimerkiksi ihon kuorintaan.
- Kahvikupin ja pannun peseminen: Pese kahvikupit ja pannu tiskikoneessa, suosi täysiä koneellisia.
- Kahvipaketista on moneksi: Kahvilaminaatti on kestävää askartelumateriaalia ja siitä voi askarrella arjen käyttöesineitä, kuten kauppakasseja, leipäkoreja, koruja, koriste-esineitä, liukureita ja pannunalustoja. Löydät askarteluvinkkejä muun muassa täältä. Jos et hyödynnä pakettia askartelussa, lajittele tyhjä kahvipakkaus muovinkeräykseen.
Paulig on ensimmäinen suomalainen elintarvikealan yritys, jolla on tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet. Lisätietoja Pauligin vastuullisuusohjelmasta ja tieteeseen perustuvista ilmastotavoitteista voit lukea täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi