Juotko teesi väärin? Tällä tavalla juotu tee voi olla haitaksi

Teen juominen voikin olla vaarallista, eikö terveellistä, jos teet sen väärällä tavalla.
Teen juontia pidetään yleisesti todella terveellisenä tapana, ja teellä onkin todettu olevan useita selkeitä vaikutuksia terveyteemme ja hyvinvointiimme.
Erityisesti vihreä tee ja erilaiset yrttiteet ovat todella suositeltavia, seillä ne voivat auttaa esimerkiksi nukahtamaan, ne voivat parantaa ruoansulatustasi ja suoliston toimintaa, ja ne voivat myös ehkäistä flunssaa.
Siksi onkin yllättävää lukea, että teestä voi myös olla haittaa sinulle, mikäli juot teetä väärällä tavalla. varsinkin, jos teenjuonti on päivittäistä, kannattaa sinun ehdottomasti kiinnittää tähän asiaan huomiota.
Vaara ei piile itsessään teessä, vaan pikemminkin siinä, miten valmistat ja juot teesi. Tutkimuksissa on nimittäin saatu ilmi, että jos teen juo säännöllisesti liian kuumana, voi se aiheuttaa juojalleen syöpää. Riski ainakin kasvaa kaksinkertaisesti.
Tutkimuksessa nimittäin selvisi, että jos juot teesi yli 60 asteisena, kasvaa riskisi sairastua ruokatorven syöpään. Tämä pätee toki myös muihin kuumiin juomiin, kuten vaikkapa kahviin tai kaakaoon.
Jos siis juot usein teetä, kannattaa sinun hankkia lämpömittari, jonka avulla voit mitata teen lämpötilan ennen sen juomista.
Pitää itsekin alkaa kiinnittää huomiota teen lämpötilaan tästä lähin!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- Onko hyvännäköisten ihmisten elämä helpompaa kuin muiden? Tutkimus selvitti asian
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- 15 minuutin spagettiateria leviää netissä: Maistuu koko perheelle
- 17-vuotias kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa: Poliisi paljasti karmivan kuolinsyyn
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen
- Nainen halusi antaa lapselleen erikoisen nimen – tuleva isä loukkaantui suunnattomasti
- Jos miehesi tekee näitä 10 asiaa, hän ei enää ole tyytyväinen suhteeseenne
- 6 nerokasta ja huomaamatonta tapaa syödä joka päivä 500 kilokaloria vähemmän
- Kumppanisi haluaa todennäköisesti erota, jos hän kysyy sinulta yhden näistä 7 kysymyksestä
- Nämä 7 asiaa mies pitää sinulta salassa – ja se on hyvä
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- 10 huomaamatonta merkkiä kertovat, että mies pettää sinua
- Näitä 5 asiaa sinun ei kannata koskaan kertoa poikaystävälle
- Silmiesi väri kertoo kaiken tämän hyvinvoinnistasi ja alkoholinkulutuksestasi
- 7 ruokaa, jotka sisältävät eniten biotiinia – syö niitä ja saat upeat hiukset sekä kynnet
- 12 asiaa, joista et koskaan saisi luopua parisuhteen vuoksi
- 6 nerokasta ja huomaamatonta tapaa syödä joka päivä 500 kilokaloria vähemmän
- Tee 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa