Joulukalenteri 2015: Luukku 4
Joulukuun neljäs päivä on kauneuden päivä.
Tänään joulukalenterin teemana on kauneus. Me haluamme kannustaa naisia huolehtimaan itsestään ja ulkonäöstään pienin teoin arjeen kiireen ja jouluhässäkän keskellä. Koska sinä olet viimeksi esimerkiksi lakannut kyntesi, hoitanut kasvojasi naamiolla tai rentounut kuplien seassa vaahtokylvyssä? Koska monesti itsensä hemmottelu jää toissijaiseksi ja kaikkien lukuisien arkiaskareiden jalkoihin, on hyvä aika muistuttaa itseään siitä, että myös oma keho tarvitsee aika ajoin huoltamista ja hellittylyä.
Tämän päivän ja joulukalenterin luukun myötä haluamme toivottaa kaikille lukijoillemme oikein nautinnollista joulunaikaa. Muistakaa pitää huolta paitsi läheisistänne, myös itsestänne. Kun muistaa palkita itseään aina välillä, on jaksaminen taas aivan eri luokkaa hetken päästä. Näin kaamoksen keskellä onkin hyvä varata tarpeeksi aikaa siihen, että irtaantuu riittävästi arjen puuhasteluista ja työnteosta. Monesti vain 5-10 minuuttiakin omaa aikaa on riittävästi. Älä siis unohda olla itsellesi armollinen tänä jouluna.
Päivän joulukalenteri ja luukku numero 4 näyttää tältä:
Miten sinä aiot nauttia joulunajasta ja hemmotella itseäsi? Jaa alla kommenteissa! Katso myös aiemmat joulukalenterin luukut täällä.
[vieraskyna]
Seuraa lisää naisellisia juttuja Nainen.comin Instagramissa ja jaa omat naiselliset hetkesi hashtagilla #vainnaistenjuttuja!
[/vieraskyna]
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä