Jos vaisto sanoo sinulle jonkin näistä viidestä, älä jätä sitä huomioimatta
Meillä kaikilla on luonnollinen vaisto, joka välillä varoittaa meitä.
Olet varmasti ollut joskus sellaisessa tilanteessa, jossa et ole tiennyt mitä tehdä. Silloin päätöksen saattaa joutua tekemään vaistojen mukaan. Joskus voi toimia juuri päinvastaisesti mitä vaisto sanoo. Yleensä kuitenkin kannattaa toimia juuri sen mukaan. On ainakin viisi luonnollista vaistoa, joiden mukaan kannattaa aina toimia.
5 luonnollista vaistoa, joita ei pitäisi koskaan jättää huomiotta, olipa syy mikä tahansa
1. ”Tämä näyttää vaaralliselta…”
Vaistoilla on taipumusta tulla esille silloin, kun pitää varoittaa jostakin vaarallisesta. Jos jokin ei vaikuta turvalliselta tai jos tuntuu, että siitä voi tulla vaarallista, älä tee sitä.
2. ”Tämä tuntuu oikealta!”
Tämä vaisto voi tulla esille monessa eri tilanteessa, kuten treffeillä, auton ostossa, talon ostossa tai uudessa työpaikassa. Tähän vaistoon kannattaa yleensä luottaa.
3. ”Olen tässä luonnonlahjakkuus!”
Jos olet taitava piirtämään, vaistosit sen varmasti ennen kuin aloit tekemään piirustuksia.
4. ”Minun täytyy pysähtyä ja auttaa tätä henkilöä…”
Jos vaistoat, että joku, jonka ohi olet menossa, tarvitsee apua, kannattaa se ainakin tarkistaa. Ei kannata epäröidä auttamisessa, koska ei siitä mitään haittaakaan ole, vaikka ihminen olisikin kunnossa.
5. ”Tämä ei tunnu minusta normaalilta…”
Jos tunnet itsesi väsyneeksi, masentuneeksi tai sairaaksi, älä jätä sitä huomiotta. Keholla on omat tapansa kertoa, kun ei voi hyvin ja milloin täytyy käydä jopa lääkärissä.
Jos vaistosi sanoo, että mene lääkäriin, sinun on parasta mennä lääkäriin.
Lähde: Your Tango
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi