Jos sinulla on tämä veriryhmä, voi aivohalvausriskisi olla suurempi, sanoo tutkimus
Aivohalvaukseen sairastuu Suomessa noin 24 000 henkeä vuosittain.
Aivohalvauksen yleinen oire on toispuolinen raajojen toimintahäiriö, mutta se saattaa oireilla mm. voimakkaana päänsärkynä. Aivohalvauksen syy on yleensä aivovaltimon veritulppa, jonka taas todennäköisemmin on aiheuttanut valtimoiden kovettumatauti eli ateroskleroosi.
Elämäntavat vaikuttavat suuresti aivohalvausriskiin, mutta tutkijat ovat löytäneet yhteyden myös veriryhmästä. American Stroke Associationin (ASA) vuoden 2021 kansainvälisessä aivohalvauskonferenssissa kansallisen neurologisten häiriöiden ja aivohalvauksen instituutin rahoittamassa tutkimuksessa tarkasteltiin veriryhmän ja aivohalvausriskin yhteyttä. Tutkijat havaitsivat, että muilla kuin O-veriryhmän omaavilla (A, B tai AB), tupakoivilla ja suun kautta ehkäisyvalmisteita käyttävillä naisilla, voi olla lisääntynyt varhaisen aivohalvauksen riski.
Tämä ei ole ainoa tutkimus joka puoltaa yhteyttä ei-O-veriryhmän ja aivohalvauksen välillä. American Heart Association-konferenssissa vuonna 2011 esitetyn tutkimuksen mukaan, miehillä ja naisilla, joilla oli tyypin AB veri, aivohalvausriski oli 26 prosenttia suurempi kuin tyypin O veriryhmäläisillä, kun taas naisilla, joilla oli tyypin B veri, aivohalvausriski oli 15 prosenttia suurempi. verrattuna naisiin, joilla on tyypin O veri.
Jaa tämä juttu myös kavereille!
Lue myös: Naisten aivohalvausriski saattaa laskea välimerellisen ruokavalion avulla, paljastaa tutkimus
Lähteet: Best Life, Terveyskirjasto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi