Jos sinulla on käsissäsi punoitusta tässä kohti, voi kyse olla vakavasta oireesta
Kädet kertovat paljon terveydestä. Siksi niitä kannattaa välillä tutkia, koska jokin vaiva ei näy ensin välttämättä kuin käsissä.
On eräs kohta käsissä, jota Bestlife-sivuston mukaan kannattaa seurata tarkoin. Kyse on käsien sisäpuolesta. Jos siellä on punottavia kohtia, voi kyse olla maksaan liittyvistä ongelmista. Tämä elin voi saada melkoisen osuman tietyn käyttäytymisen perusteella, kuten alkoholin liikakäytöstä tai yksinkertaisesti vain siitä, että on syönyt liikaa sokeria.
Ennen kuin oireet ovat jo vakavia, ei sitä ennen ole esiintynyt mitään sellaista, jonka perusteella voisi arvata kyseessä olevan vakava ongelma maksassa. Siksi on välillä syytä katsoa käsien sisäpuolta, että onko siellä punoitusta. Noin neljänneksellä maksasairauksista kehittyy kämmenten punoitusta. Se johtuu siitä, että silloin käsien pienet verisuonet laajenevat ja lisäävät käsissä olevan veren määrää.
Punaiset kämmenet liittyvät useisiin maksasairauksien muotoihin, joita ovat esimerkiksi Wilsonin tauti, hemokromatoosi ja kirroosi.
Käsien maksasairauteen liittyvä punoitus keskittyy tyypillisesti tietylle alueelle
Maksasairauteen liittyvä punoitu näkyy yleensä kämmenien tietyissä osissa, joita ovat esimerkiksi osat peukalon ja pikkusormen alapuolella. Mutta punoitusta voi olla myös kämmenien muissa osissa ja jopa sormissa. Punoitus on yleensä symmetristä ja tuntuu hieman lämpimältä, mutta ei tee kipeää tai kutise. Jos tätä punoitusta painaa, muuttuu iho vaaleaksi.
Punaiset kämmenet voivat liittyä tietysti muihin asioihin, kuten raskauteen tai nivelreumaan. Eivätkä kaikki maksasairaudet aina aiheuta kämmeniin punaisia osia. Maksasairaus voi vaikuttaa käsiin myös muilla tavoilla. Käsiin voi esimerkiksi tulla mustelmia tai keltaisia läikkiä. Jos epäilet, että kärsit maksasairaudesta, kannattaa käydä lääkärin juttusilla.
Lähde: Bestlife
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi