Jos kumppanisi kysyy sinulta tämän tietyn kysymyksen, saattaa se merkitä, että hän pettää sinua
Sinun kannattaa huolestua, jos kumppanisi alkaa yllättäen kysyä sinulta tätä.
Pettäminen voi toki paljastua melko yllättäenkin, mutta moni alkaa aavistella jo etukäteen, että jotain on tekeillä. Tämä johtuu siitä, että moni pistää merkille pieniä asioita, joita kumppani on yllättäen alkanut tehdä, vaikkei ole ennen näin tehnyt.
Moni huomaa, että kumppani työskentelee nykyään iltaisin myöhempään toimistolla, ottaa puhelimensa mukaan suihkuunkin ja viettää muutenkin enemmän aikaa puhelimella ja tietokoneella.
Asiantuntija sanookin, että erääseen asiaan kannattaa kiinnittää huomiota, etenkin jos kumppanisi ei ole tehnyt tätä aikaisemmin. Tämä asia saattaa nimittäin paljastaa, että kumppanisi pettää sinua.
Kyseessä on kysymys. Mikäli kumppanisi on yllättäen alkanut kysellä, miltä päivän tai viikon aikataulusi näyttää, pitäisi hälytyskellojen alkaa soida.
On toki mahdollista, että kumppanisi saattaa aidosti haluta tietää, miltä päiväsi näyttää, mutta jos hän ei ole tehnyt tätä aiemmin, saattaa kyseessä hyvinkin olla yritys järjestää hänelle ja uudelle säädölle aikaa ja tilaa tavata sinun tietämättäsi.
Mikäli kumppanisi siis on yllättäen poikkeuksellisen kiinnostunut aikataulustasi, kannattaa sinun alkaa tarkkailla muitakin merkkejä, jotka voisivat paljastaa mahdollisen uskottomuuden.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Malte Helmhold, Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi