Joka toisella naisella on tämä yllättävä ja salattu fantasia, paljastaa kysely
Jokaisella on omat fantasiansa.
Kyselytutkimuksen mukaan noin puolella naisista (53%) on kuitenkin yksi yhteinen ja salainen fantasia. Women’s Healthin ja Men’s Healthin yhdessä toteuttaman kyselyn mukaan noin joka toinen nainen fantasioi siitä, että jättäis kumppaninsa.
Samaisen kyselyn mukaan 44 prosenttia miehistä ei taas koskaan ajattele koko asiaa. Women’s Healthin mukaan tämä voikin selittää osittain sen, miksi 69 prosenttia avioeroista on tapahtunut vaimojen aloitteesta, kuten Stanfordin yliopiston tutkimus paljasti.
”Nämä luvut ja ero aloitteen tekemisessä avieron suhteen eivät todista, että miehet olisivat avioliitoissa onnellisempia. Mutta ne viittaavat siihen, että naiset ovat halukkaampia tekemään asialle jotain, jos he ovat onnettomia”, asiantuntija ja kirjailija Laura Doyle kommentoi Women’s Healthille.
Doylen teoria on, että naiset rutiininomaisesti arvioivat suhteensa ylä- ja alamäkiä päättääkseen, onko heidän romanttinen panostuksensa kannattavaa emotionaalisesti. Miehet sen sijaan lokeroivat ongelmia, joten yksi iso asia epätodennäköisemmin kaataa koko suhteen, vaikka aiheuttaisikin emotionaalista stressiä.
”Miehet jatkavat yrityksiä tehdä kumppani onnelliseksi, vaikka eivät onnistuisi”, Doyle selvensi.
Women’s Healthin mukaan tämän takia riitojen yhteydessä parien pitää olla suoria ja selkeitä siitä, mitä tarvitsevat niin emotionaalisesti kuin fyysisesti, jotta ongelma saadaan ratkaistua. Tämä tarjoaa miehelle kartan selkeään ratkaisuun ja naiselle varmuutta siitä, että suhteen hyvät puolet voittavat matkaan tulleet mutkat.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi