Jo pieni määrä lihavalmisteita päivässä lisää suolistosyöpäriskiä – ”Kasvisten käyttöä tulisikin lisätä kaikin tavoin”
Suurin osa miehistä ja neljännes naisista syö yli suositeltavan määrän punaista lihaa ja lihavalmisteita viikossa.
Punaisen lihan syöminen lisää syöpäriskiä, muistuttaa Syöpäjärjestöt. Punainen liha, johon lasketaan naudan, porsaansekä lampaan liha, nostaa paksu- ja peräsuolisyövän riskiä 17 prosenttia kutakin päivittäin syötyä 100 grammaa kohden.
Lihvalmisteiden kohdalla riski taas nousee 18 prosenttia kutakin päivittäin syöty 50 grammaa kohden. Lihavalmisteita ovat muun muassa erilaiset makkarat ja kinkut.
Syöpäjärjestöt suosittelevat, että punaista lihaa ja lihavalmisteita syötäisiin viikossa enintään puoli kiloa.
FinRavinto-tutkimuksen mukaan suurin osa miehistä ja neljäsosa naisista kuitenkin syö yli puoli kiloa punaista lihaa ja lihavalmisteita viikossa.
Syöpäjärjestöjen mukaan suolistosyöpä on Suomessa toiseksi yleisin syöpä sekä naisilla että miehillä. Vuosittain todetaan yli 3 000 uutta suolistosyöpää ja siihen kuolee noin 1 200 henkilöä vuodessa.
Punaisen lihan sijaan vaaleaa lihaa, kalaa ja kasviksia
Punaista lihaa ja lihavalmisteita terveellisempi vaihtoehto on syödä broileria, kalkkunaa, kalaa sekä kasviproteiinia. Lihan voi korvata monenlaisilla proteiinipitoisilla kasviksilla.
Lautaselle kannattaa laittaa puolet kasviksia, neljännes täysjyväviljaa, perunaa tai muita juureksia sekä neljännes lihaa, kanaa, kalaa tai palkokasveja. Kasvisten käyttö pienentää syövän vaaraa.
”Kasvikset ehkäisevät syöpää monin eri tavoin, koska ne sisältävät runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita sekä ravintokuitua. Kasviksissa on myös erilaisia syövältä suojaavia yhdisteitä, jotka suojaavat soluja vaurioitumiselta. Kasvisten käyttöä tulisikin lisätä kaikin tavoin”, sanoo Syöpäjärjestöjen kehittämispäällikkö Virve Laivisto.
Ravitsemussuositusten mukaan kasviksia, joihin kuuluvat vihannekset, juurekset, hedelmät ja marjat tulisi syödä vähintään 500 grammaa päivässä. Miehistä vain 14 prosenttia ja naisista 22 prosenttia syö suosituksen mukaisesti.
Suolistosyövän syyt ja oireet
Kaikki syövästä -sivuston mukaan tiedossa on useita suolistosyövälle altistavia tekijöitä. Riskiä suurentavat esimerkiksi:
- ylipaino
- alkoholinkäyttö
- tupakointi
- vähäinen liiknta
- runsas punaisen lihan syöminen ja eläinrasvojen käyttö
- suoliston pitkäaikaiset tulehdussairaudet, kuten haavainen paksusuolentulehdus tai Crohnin tauti
Suolistosyövän oireita ovat muun muassa:
- vatsakipu
- ummetus
- ripuli
- vaihteleva suolen toiminta
- veriset ulosteet
- ulostamisvaikeudet
- anemia
Voit lukea lisää syövästä Kaikki syövästä – sivustolta.
Kerroimme aiemmin Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta, jonka mukaan kuolemanriski on suurempi, jos ruokavalio painottuu lihaan. Lisäksi kerroimme WWF:n uusista ruokasuosituksista, joiden mukaan punaista lihaa pitäisi syödä korkeintaan kerran viikossa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi