Italia on toinen Euroopan maa, joka on hyväksynyt lakimuutoksen ruokajätteen vähentämiseksi.

Italiassa on hyväksytty laki, jonka myötä kaupat voivat lahjoittaa ylijäänyttä ruokaa hyväntekeväisyyteen. Uusi laki helpottaa ruoan antamista eteenpäin.

The Independentin mukaan aiemmin myymättä jääneen ruoan lahjoittamista vaikeuttaneita verolakeja on muutettu. Uusi laki myös mahdollistaa sen, että kaupat voivat lahjoittaa parasta ennen -päiväyksen ohittaneita tuotteita, jos ne eivät ole pilaantuneet.

”Teemme yrityksille helpompaa lahjoittaa ruokaa kuin heittää sitä pois”, Italian maatalousministeri Maruizio Martina kommentoi.

Ruoantuottajien järjestön, Coldirettin mukaan Italiassa heitetään poin 76 kiloa ruokaa henkilöä kohden joka vuosi. Uuden lain myötä toivotaan, että osa täsät ruoasta annetaan eteenpäin hyväntekeväisyysjärjestöjen varassa olevien kuuden miljoonan italialaisen syötäväksi.

The Independentin mukaan Italia on toinen Euroopan maa, jossa on tehty lakimuutos ruokajätteen vähentämiseksi. Helmikuussa Ranskassa esiteltiin laki, joka sakottaa jälleenmyyjiä, jotka heittävät pois myymättä jäänyttä ruokaa.

Ruokajätteen vastainen liike on päässyt hyvään vauhtiin Euroopassa, sillä ranskalaispoliitikko Arash Derambarsh koettaa saada läpi koko EU:n kattavaa ruoanlahjoituslakia.

”Ongelma on yksinkertainen – meillä menee ruokaa jätteeksi ja on köyhiä, jotka näkevät nälkää”, Derambarsh on sanonut The Independentille.

Pitäisikö Suomessakin ryhtyä vastaaviin toimiin? Kerro mietteesi kommenteissa!

Lähde: The Independent