Inhoaako miehesi ystäviäsi? Avioeroriskinne on kaksinkertainen

Avain onnelliseen avioliittoon saattaakin piillä siinä, että mies tulee toimeen vaimonsa ystävien kanssa.
Journal Of Social And Personal Relationships -lehdessä julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan avioero on kaksi kertaa todennäköisempi niillä pariskunnilla, joissa mies ei pidä vaimonsa ystävistä. Sen sijaan naisten ei tarvitse pitää miehen ystävistä, jotta avioliitto kestäisi.
Tutkimus osoittaa, että naiset luopuvat ystävistään harvoin niissä tapauksissa, kun mies ei pidä heistä. Vastakohtaisesti miehet kuitenkin heivaavat kaverinsa helpommin, jos vaimo ei tykkää heistä.
Naiset myös keskustelevat useammin avioliitto-ongelmistaan ystäviensä kanssa kuin miehet, mikä voi lisätä vaikeuksia liitossa ja kohottaa eron riskiä.
Tutkimuksessa seurattiin 400 avioparia 16 vuoden ajan. Ensimmäisen vuoden aikana osallistujilta kysyttiin, oliko heidän kumppanillaan ystäviä, joiden kanssa he eivät haluaisi kumppaninsa viettävän aikaa. Seuraavana vuonna aviopareilta kysyttiin, miten ystävät vaikuttivat heidän avioliittoonsa.
Tulosten mukaan 44 prosenttia vaimoista ja 29 prosenttia miehistä kertoi kumppanillaan olevan ystäviä, joista he eivät pitäneet. Lisäksi havaittiin, että mitä enemmän mies inhosi vaimonsa ystäviä, sitä suurempi avioeron riski oli seuraavien 16 vuoden aikana – silloinkin, kun myös muut riskitekijät otettiin huomioon.
”Vaimot saattavat kääntyä ystäviensä puoleen avio-ongelmissa, ja miehet voivat kokea tämän puuttumisena heidän avioliittoonsa, jos he eivät pidä näistä ystävistä”, tutkijat kertovat.
Tutkijat toteavat, että vaikka suuresta ystäväpiiristä voi olla apua aviopareille, kahden eri kaveriporukan sulauttaminen yhteen voi olla haastavaa pariskunnille.
Lähde: Daily Mail
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- Nämä 25 vaatemokaa saavat sinut näyttämään mummomaiselta – koita välttää näitä
- Tästä syystä ensirakkaus vaikuttaa koko loppuelämääsi
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- Lipödeema on vaiva, josta jopa yli 10 % naisista voi kärsiä – tunnista salakavalat oireet
- Tämä kaikki tapahtuu, jos et pese lakanoitasi kerran viikossa – monia oireita
- 7 syytä mennä nukkumaan eri aikaan oman puolisonsa kanssa – tällainen vaikutus
- Näin likaisista tennareista tulee kuin uudet – tarvitset 2 raaka-ainetta, jotka löytyvät kotoa
- Nämä merkit viittaavat siihen, että olet rakastunut narsistiin
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana