Iltanapostelu saa jättämään aamupalan väliin – lähes jokainen suomalainen napostelee iltaisin
Myös huonosti nukutut yöt saavat jättämään aamupalan syömättä.
Suomalaiset ovat ahkeria iltanapostelijoita: peräti 93 prosenttia napostelee iltaisin, ilmenee Herbalife Nutritionin teettämästä tutkimuksesta. Iltanapostelu taas voi johtaa aamiasen väliin jättämiseen.
Illalla herkkulautaselta löytyy niin keksejä ja suklaata kuin illallisen tähteitä. Tutkimuksen mukaan jopa 27 prosenttia suomalaisista sortuu ennen nukkumaanmenoa makeisiin herkkuihin, kuten suklaaseen, muffineihin tai makeisiin.
”On selvää, että runsas iltasyöminen vaikuttaa siihen, syömmekö aamiaista vai emme. Tämä käy ilmi myös kyselyn tuloksista. Tulosten mukaan jopa 38 prosenttia suomalaisista jättää väliin aamiaisen yhtenä tai useampana päivänä viikossa”, Herbalife Nutritionin Pohjoismaiden johtaja Mia Bergmann kertoo.
”Suklaan ja illallisen tähteiden sijaan ehdotan kevyttä ja terveellistä iltapalaa, jota ei syödä liian myöhään”, hän suosittelee.
Huonot yöunetkin vaikuttavat
Herbalife Nutritionin teettämä kysely paljastaa, että 41 prosenttia suomalaisista ei nuku riittävästi ja kolme kymmenestä suomalaisesta nukkuu kuusi tuntia tai vähemmän. Vastaajien mukaan tärkeimmät syyt liian vähäiseen uneen ovat unta häiritsevät ajatukset (44 %) ja erilaisten näyttöjen, kuten puhelinten, tietokoneiden ja television käyttö ennen nukkumaanmenoa (36 %).
”Mielestäni unen puute on tärkeä selitys sille, miksi monet suomalaiset jättävät väliin aamiaisen. Puolet suomalaisista myöntääkin, että väsymys ja ajan puute aamulla ovat syitä aamiaisen väliin jättämiseen”, Bergmann sanoo.
Hän suosittelee, että suomalaiset yksinkertaistaisivat aamiaisiaan ja illallisiaan. Bergmannin mukaan aamuisin kannattaa laskea rimaa, jos on väsynyt ja on kiire: marjoilla ja vihanneksilla koristeltujen ’Instagram-aamiaisten’ sijaan kannattaisi keskittyä luomaan helppo aamurutiini, jota on helppo noudattaa.
”Harvalla on aikaa ja energiaa valmistaa hotellitason aamiaista tiistaiaamuna. Tärkeintä on syödä jotain, vaikka sen sitten tekisi tien päällä”, Bergmann muistuttaa.
Aamurutiinit alkavat edeltävänä iltana
Vuosien ajan on käyty paljon keskustelua siitä, onko aamiainen todella päivän tärkein ateria. Bergmann ei olisi huolissaan niistä suomalaisista, jotka jättävät aamiaisen tarkoituksella väliin, koska he ovat löytäneet muita terveellisiä ratkaisuja, jotka sopivat heidän elämäntyyliinsä.
”Tutkimuksen mukaan kuitenkin yli 600 000 suomalaista haluaisi syödä aamiaista, mutta ei onnistu siinä. Näitä henkilöitä kannustaisin pohtimaan tarkemmin käyttäytymistään ilta- ja yöaikaan”, Bergmann sanoo.
Herbalife Nutrition on tutkinut pohjoismaisia aamiaistottumuksia joka vuosi vuodesta 2015 lähtien ja se toteutti myös ylimääräisen tutkimuksen toukokuussa, jolloin Pohjoismaissa eristäydyttiin koteihin. Kyselyn mukaan vaikealla keväällä oli myös positiivisia vaikutuksia, sillä 34 prosenttia pohjoismaisesta väestöstä nukkui aiempaa enemmän ja 22 prosenttia söi aamiaista useammin kuin ennen.
”Kysely osoittaa, että kiireinen arki on monille meistä haaste ja siksi erityisaika helpotti aamiaisen syömistä. Tätä kannattaa miettiä, kun syksy on taas edessämme”, Bergmann sanoo ja lisää:
”Tärkeintä olisi löytää käytännöllinen ja yksinkertainen aamiaisrutiini, joka toimii jokapäiväisessä elämässämme. Kannattaa muistaa, että aamurutiinit eivät ala aamulla, vaan jo edellisenä iltana. Hyvän rytmin ja suunnittelun kautta saa päivään paljon lisää energiaa.”
Herbalife Nutrition teetti kyselytutkimuksen tutkimusyhtiö YouGovilla Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Vastaajien ikähaarukka oli 18–74 vuotta ja heitä oli yhteensä 4 386, joista 1 015 oli Suomesta. Otos oli väestöä demografisesti edustava.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti