Ikäviä sairauksia levittävät verenimijät ovat taas liikkeellä – ilmoita havaintosi tutkijoiden käyttöön

Talven kylmä ei ole vielä täysin irrottanut otettaan, mutta tästä huolimatta punkkikausi on käynnistynyt lähes koko maassa.
Ulkoilun jälkeen on hyvä taas tarkistaa iho ja varmistaa, ettei ulkoa ole tarttunut mukaan pieniä verenimijöitä, puutiaisia. Puutiaiset eli punkit voivat levittää ikäviä sairauksia, kuten viruksen aiheuttamaa puutiaisaivokuumetta (TBE) sekä bakteerin aiheuttamaa borrelioosia.
Turun yliopiston tutkijat käynnistivät viime vuonna yhdessä lääkeyritys Pfizerin kanssa Punkkilive-havaintosivuston keräämään kansalaisten havaintoja punkeista. Tutkijoiden mukaan tänä vuonna kylmä kevät on viivästyttänyt punkkikauden alkua, mutta havaintoja niistä on jo ilmoitettu Punkkilive-palveluun jo yli tuhat.
Havaintoja on tullut eniten Etelä-Suomen rannikkoseuduilta ja Oulusta, mutta pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta puutiaisia liikkuu lähes koko maassa. Tutkijatohtori Jani Sormusen mukaan havainnot ja niiden kertyminen noudattavat pitkälti kevään etenemisen rintamaa.
”Etelässä puutiaishavaintoja rupesi kertymään huhtikuussa, mutta lumimyrsky toi kauden alkuun hieman takapakkia. Kylmä kevät on muutenkin viivästyttänyt puutiaisten liikkeelle lähtöä ja siten havaintojen kertymistä”, hän kertoo.
Yksi suosituimmista kansalaistiedehankkeista Suomessa
Turun yliopiston mukaan punkit lähtevät tavallisesti liikkeelle, kun lumipeitteet ovat sulaneet ja päivän keskilämpötilat nousseet noin +5 ℃-asteeseen. Nyt koetun kylmän kevään ei uskota juuri vaikuttavan kesän puutiaismääriin.
”Kylmän iskiessä puutiaiset odottelevat rauhassa sopivampia kelejä suojissaan ja lähtevät sitten liikkeelle. Kevään kylmät eivät olleet niin kovia, että odotettavissa olisi massakuolemia. Luultavasti kesällä siis tavataan samoissa määrin puutiaisia kuin edellisinäkin vuosina. Kesäisin kuivat ja kuumat jaksot vaikuttavat aktiivisuuteen”, Sormunen kuvailee.
Tutkijat jatkavat puutiaishavaintojen seuraamista Punkkilive-palvelun kautta. Tutkijat pyytävätkin kansalaisia ilmoittamaan puutiaishavaintojansa ahkerasti palveluun läpi kesän ja kylmempinäkin vuodenaikoina.
”Punkkiliveen puutiaishavaintonsa ilmoittavien ulkoilijoiden avulla Turun yliopiston tutkijoiden on mahdollista saada tietoa puutiaisten levinneisyydestä koko Suomen alueelta. Muutaman tutkijan voimin se ei olisi mahdollista”, professori Ilari E. Sääksjärvi sanoo.
”Suomalaiset ottivat havaintosivuston jo viime vuonna innokkaasti omakseen. Toivomme, että myös kuluvan vuoden aikana puutiaishavainnot kirjattaisiin ahkerasti palveluun, jota on vielä paranneltu talven aikana. Jokainen havainto lisää ymmärrystämme puutiaisten levinneisyydestä. Punkkilivestä kehittyi jo ensimmäisen vuoden aikana yksi suosituimmista kansalaistiedehankkeista Suomessa”, hän lisää.
Voit ilmoittaa omat havaintosi ja tutustua muiden tekemiin havaintoihin täällä. Aiemmin sen sijaan kerroimme vinkkejä, miten voit suojata itsesi sekä lemmikkisi punkeilta, ja voit lukea tästä lisää täällä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Haistele näitä, jos olet alakuloinen – tulet huomaamaan suuren eron mielialassasi
- Tutkimus: Yksi asuste tekee jokaisesta meistä paremman näköisen – aina!
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- Onko hyvännäköisten ihmisten elämä helpompaa kuin muiden? Tutkimus selvitti asian
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- 15 minuutin spagettiateria leviää netissä: Maistuu koko perheelle
- 17-vuotias kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa: Poliisi paljasti karmivan kuolinsyyn
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen
- Nainen halusi antaa lapselleen erikoisen nimen – tuleva isä loukkaantui suunnattomasti
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Nämä 7 asiaa mies pitää sinulta salassa – ja se on hyvä
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- 10 huomaamatonta merkkiä kertovat, että mies pettää sinua
- Näitä 5 asiaa sinun ei kannata koskaan kertoa poikaystävälle
- Silmiesi väri kertoo kaiken tämän hyvinvoinnistasi ja alkoholinkulutuksestasi
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- 7 ruokaa, jotka sisältävät eniten biotiinia – syö niitä ja saat upeat hiukset sekä kynnet
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen