Hyvästit hiustenlähdölle? Tutkimus löysi mahdollisen tavan ehkäistä hiustenlähtöä tulevaisuudessa
Jatkotutkimuksilla voidaan selvittää, miten tutkimustuloksia voitaisiin hyödyntää mahdollisesti myös lääkehoidoissa ja näin estää hiustenlähtöä.
Kansainvälinen tutkimusryhmä on tunnistanut hiustenlähtöä todennäköisesti estävän mekanismin, tiedottaa Helsingin yliopisto. Tutkimusryhmää on johtanut Helsingin yliopiston apulaisprofessori Sara Wickström.
Karvatupen kantasolut, jotka edistävät hiustenkasvua, voivat pidentää ikäänsä muuttamalla aineenvaihduntaansa. Helsingissä ja Saksan Kölnissä työskentelevä tutkimusryhmä on osoittanut hiirillä tehdyissä tutkimuksissa, että tässä prosessissa ratkaiseva rooli on rictor-nimisellä proteiinilla.
Tutkimusryhmän jäsenet loivat geneettisen hiirimallin tutkiakseen rictor-proteiinin toimintaa. Helsingin yliopiston mukaan tutkijat havaitsivat, että hiirissä, joilta puuttui rictor-proteiini, karvatuppien uusiutuminen ja kierto hidastui huomattavasti.
Ikääntyvien, rictor-puutoksesta kärsivien hiirien karva alkoi lähteä ja kantasolumäärä pienentyä. Tutkimus on julkaistu Cell Metabolism -tiedejulkaisussa.
Aihioita lääkehoidon kehittämiseen
Jokaisen karvatupen uusiutumiskierron lopussa, jolloin uusi karva syntyy, kantasolut palaavat omalle paikalleen ja jakautumattomaan tilaan. Helsingin yliopiston mukaan tuoreen tutkimuksen tärkein löydös on se, että tämä kantasolutilaan palautuminen edellyttää muutosta solun aineenvaihdunnassa; se siirtyy glutamiiniin perustuvasta aineenvaihdunnasta ja soluhengityksestä glukoosin pilkkomiseen.
Tämän muutoksen käynnistävät rictor-proteiinin viestintä ja kudoksen matala happipitoisuus. Tutkimuksen mukaan vastaavasti rictor-proteiinin puuttuminen heikensi kantasolun palautuvuutta, ja sai aikaan kantasolujen hitaan hiipumisen sekä ikääntymisestä johtuvan hiustenlähdön.
Helsingin yliopisto kertoo, että jatkotutkimuksilla voidaan selvittää, miten näitä prekliinisiä tuloksia voitaisiin hyödyntää ihmisen kantasolubiologiassa ja mahdollisesti myös lääkehoidoissa, joilla suojeltaisiin karvatuppia ikääntymiseltä. Tämä tarkoittaisi, että tutkimuksessa havaittuja mekanismeja voitaisiin mahdollisesti hyödyntää hiustenlähdön estämiseen.
”Meitä innostaa erityisesti havainto, että glutaminaasin estäjällä voitiin palauttaa rictor-puutoksesta kärsivien hiirten kantasolutoiminta. Se todistaa oikeaksi periaatteen, jonka mukaan aineenvaihduntaan vaikuttamalla saatetaan voida tehostaa kudosten uusiutumiskykyä huomattavasti”, Wickström iloitsee.
Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin täällä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi