Hyvän suhteen salaisuudet: 9 asiaa, jotka yhdistävät onnellisia pariskuntia
Näitä elementtejä löytyy onnellisten parien suhteista.
Parisuhteissa, kuten elämässä ylipäänsä, tulee eteen ylä- ja alamäkiä eikä vaikeilta ajoilta voi välttyä siitä huolimatta, kuinka paljon rakastaisi toista ja olisi paljon yhteistä. Vaikka jokainen parisuhde on erilainen, on onnellisilla pariskunnilla tiettyjä yhdistäviä tekijöitä, jotka auttavat suhdetta pysymään kasassa elämän aallokossa – Popsugar listasi 9 sellaista ja suomensimme ne alle.
1. He tukevat toistensa kiinnostuksen kohteita
Sinä nautit suuresti videopelien pelaamisesta ja kumppanisi on vaikea ymmärtää, mikä World of Warcraftissa on niin jännää, mutta ei hänen tarvitsekaan. Ja sama pätee päinvastoin: sinun ei tarvitse kiinnostua kaikesta, mistä kumppanisi on kiinnostunut. Tärkeää sen sijaan on tukea toista ja hänen intohimojaan, vaikka itse ei samoista asioista innostuisi.
2. He eivät mene nukkumaan riidan ollessa päällä
Joskus voi tuntua houkuttelevalta vain nostaa kädet pystyyn kesken riidan, sammuttaa valot ja vetää peitto korviin – näin sitä voittaa, vai mitä? Ei kuitenkaan. Tällä tavoin nukkumaan on menossa surullisena, hämillään ja vihaisena ja aamulla herää näiden tuntemusten kera. Jotkin riidat tarvitsevat enemmän aikaa kuin pikainen juttelu ennen yöunia, mutta jos nukkumaanmenoa vihaisena voi välttää, herää silloin paremmalla tuulella ja asenteella siihen, mistä riitelitte.
3. He eivät pidä mykkäkoulua
Kun jokin ärsyttää, on se toisinaan helpompi pitää sisällä kuin puhua siitä, mutta ei ole aina helppoa antaa asioiden vain olla. Niinpä kiukutuksen syystä on hiljaa ja asia saa paisua pinnan alla – mikä ei ole hyvästä. Mykkäkoulu ja asioista vaikeneminen voi olla tehokas tapa tuoda esiin oma pointtinsa, mutta se on myös tehokas tapa tappaa parisuhde. Tärkeää onkin kommunikoida kumppaninsa kanssa. Jos sinua vaivaa jokin, kerro siitä hänelle ja vaikka et olisi valmis puhumaan asiasta, on parempi silti mainita, että jokin hiertää kuin antaa sen pullottua sisällesi.
4. He kertovat asioista
Kaikki kokevat kiirettä ja stressiä välillä ja silloin on helppo unohtaa pysyä läsnä kumppanin kanssa ja kuulumisten kysymyinen voi jäädä sivuun. Jos et kysy miten rakkaasi päivä sujui, vaan aloitat suoraan yksinpuhelun siitä, miten p*ska päivä sinulla oli, verottaa se suhdettasi. Eikä vain kauppalapun sisällöstä puhuminen ole kovin merkityksellinen keskustelu. Onnelliset parit jakavat niin pieniä kuin suuria asioita toisilleen.
5. He ovat tilanteen tasalla arkisten asioiden kanssa
Laskujen käyminen läpi ei ehkä ole romanttista, mutta siltä ei voi välttyä, kun jakaa kodin ja elämänsä toisen kanssa. Onnelliset parit tietävät, että paras tapa toimia on hoitaa arkiset asiat nopeasti ennen kuin ne kasaantuvat ja niitä täytyy selvitellä koko viikonloppu. Se voi tarkoittaa, että pari tekee askarelistan muistaakseen hoitaa kaiken, mutta sekin on parempi kuin se, että treffi-ilta menee pilalle kinasteluun laskun takia.
6. Heillä on omat ystävät
Jokaisella parilla on yhteisiä ystäviä, mutta joka paikkaan ei tarvitse kulkea kuin paita ja peppu. Mikään ei estä suhteen osapuolia viettämästä aikaa omien ystäviensä kanssa. Kun tekee omia juttujaan, on myös jotain uutta kerrottavaa kumppanille ja on innostavampaa nähdä omaa rakasta, kun on viettänyt hauskoja hetkiä omien ystäviensä kanssa. Jos koko ajan on vain toisen kainalossa ja kaikkialle menee yhdessä, keskustelut kuivuvat kokoon melko nopeasti.
7. He eivät vertaa toisiaan muihin pareihin
Se, mitä muiden parisuhteissa tapahtuu, ei merkitse mitään omasi kannalta. Vaikka sinun paras ystäväsi olisi menossa kumppaninsa kanssa lomamatkalle toiselle puolen maapalloa ja toinen ystäväpariskuntasi olisi saamassa lapsen, ei se tarkoita, että sinun ja kumppanisi täytyisi kokea jotain tällaista. Onnelliset parit etenevät omaan tahtiinsa eivätkä vertaa suhdettaan muihin. Eikä missään nimessä kannata verrata omaa suhdetta niihin onnellisiin pareihin, joita näkee sosiaalisessa mediassa – ne ovat kuratoitu katsaus toisten maailmaan ja niissä pyritään olemaan parhaimmillaan eivätkä ne siis aina vastaa todellisuutta.
8. He ovat toistensa kannustajia
Kumppanisi jokaisen unelman ja saavutuksen ei tarvitse vaikuttaa sinuun. Onnelliset parit tukevat toisiaan ja auttavat toisiaan saavuttamaan unelmansa – olipa se sitten tavoite millä tahansa elämän osa-alueella kuntoilusta työuraan ja miten tahansa pieni tai suuri. Se voi tarkoittaa, että jos rakkaasi opettelee viimein hyvän lasagnen tekoa, joudut syömään lukuisia vähemmän maukkaita lasagneja ennen kuin hän onnistuu. Se, mitä teet, ei ole merkittävää, vaan se, että olet kumppanisi tukena, kun hän pyrkii saavuttamaan tavoitteensa – ja sama pätee tietysti päinvastoin, kumppanisi pitäisi tukea sinua.
9. He panostavat suhteeseen
Parisuhde voi olla alkuvaiheessa paljon helpompaa. Kuherrusaika on kiihkeää, mielenkiintoista ja hauskaa, mutta kuherrusvaihe ei kestä ikuisesti ja sitä ei ole helppo pitää yllä vuoden, viiden tai kymmenen vuoden suhteen jälkeen. Missä tahansa suhteessa tulee suvantokausia, mutta onnelliset parit panostavat varmistaakseen, että intiimiys ja läheisyys jatkuu. Seksi on iso osa sitä, mutta ei kaikki kaikessa ja intiimiyttä on monissa muissakin muodoissa. Jatka siis ajan ja energian antamista suhteelle. Usein käy niin, että mitä enemmän panostaa johonkin, sitä enemmän siitä saa irti.
Lähde: Popsugar
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä