Hyvä seksikokemus saa naisen yleensä voimaan paremmin – ”Joillekin voi kuitenkin iskeä silloin erikoinen negatiivinen tila”
Seksin harrastaminen vaikuttaa naiseen monella suotuisalla tavalla.
Aiemmin on uutisoitu, kuinka seksin harrastamisella on positiivinen vaikutus mielialaan tai kuinka seksi tekee onnellisemmaksi ja terveemmäksi. Siitä ei kuitenkaan ole kovin usein uutisoitu, kuinka joillekin seksi voi aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia, joissa ei ole kyse fyysisistä oireista, vaan emotionaalisesta hyvinvoinnista, joka voi koskea sekä naisia että miehiä. Tämä asia on otettu esille Good Men Project -sivustolla.
Seksiä stressin lievittämiseen tai sitten ei
Se, että seksiä pääsee harrastamaan usein, ei välttämättä tarkoita sitä, että olisi onnellisimpi kuin että sitä pääsisi tekemään harvemmin. On myös tutkittu, että seksin harrastaminen kerran viikossa tekee jo monet onnellisemmaksi. Hyvinvoinnin ei huomattu lisääntyneen, jos sitä harrasti viikon aikana useammin. Seksi kuitenkin vaikuttaa tunteisiin, mutta joskus myös negatiivisella ja stressaavalla tavalla. Joillekin saattaa tulla seksin jälkeen sellainen tunne, että on menettänyt jotain.
Monille seksi toimii positiivisella tavalla, jolloin se voi lievittää stressiä. Mutta jos on oikein stressaantunut, ei välttämättä halua harrastaa sitä, vaikka siitä voisi olla siihen tilaan apua. Tämä näkyy varsinkin naisten kohdalla.
Kaikille seksin jälkeen ei tule hyvää oloa, jolloin kyseessä voi olla postkoitaalinen dysforia
Joillekin seksi ei vaikuta mieleen mitenkään eli ei hyvällä eikä huonolla tavalla. Mutta osalla se voi laukausta tilan, jota kutsutaan nimellä postkoitaalinen dysforia. Sille on ominaista se, että sukupuoliyhteyden jälkeen tunnetaan surua tai ärsytystä. Näin voi käydä myös, vaikka seksi olisi ollut tyydyttävä kokemus. Se voi tuoda esille ajatuksia siitä, että haluaako todellakin harrastaa seksiä vai ei. Suhdettaankin saattaa epäillä, että onko siinä jotain vikaa.
Joskus itkeminen on tapa purkaa kokemuksia, jotka eivät olisi edes negatiivisia. Se johtuu oksitosiinista, joka tekee joistakin herkempiä itkulle. Seksiterapeuttina työtään tekevä on huomannut, että surua ja ärtymystä seksin jälkeen kokevat ovat muita tunneherkempiä. Koska he kokevat monia asioita kohti voimakkaita emotionaalisia tunteita, he kokevat helposti niitä myös seksin harrastamista kohtaan.
Lähde: Good Men Project
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi