Huolestuttava tutkimustulos: Neljännes nuorista ajattelee seksiin painostamisen olevan normaalia
Yksi viidestä naisesta kertoi, että hänet on painostettu seksiin.
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan taisteleva Our Watch -järjestö on julkaissut huolestuttavia tuloksia nuorten kokemuksista ja ajatuksista seksuaalisista väärinkäytöksistä; australialaistutkimuksen mukaan se on monen nuoren mielestä normaalia.
Glamourin mukaan tutkimukseen osallistuneista neljännes oli samaa mieltä ”On normaalia, että pojat painostavat jonkin verran tyttöjä seksuaalisiin asioihin” -väitteen kanssa.
Yhtä huolestuttavaa on se, että 11 prosenttia kertoi uskovansa, että on totta, että naisen pukeutuessa paljastavasti, on hän edes osittain vastuussa ei-toivotusta seksistä. Yli neljänneksen mukaan oli myös vaikea kunnioittaa naista, joka pukeutui paljastavasti.
Glamourin mukaan asenteet otettaessa huomioon ei ole kovin yllättävää, että yksi viidestä naisesta kertoi, että hänet on painostettu seksiin – tosin miehistä vain seitsemän prosenttia myönsi tehneensä niin.
Tämän lisäksi 16 prosenttia tytöistä kertoi, että joku oli julkisesti jakanut noloja valokuvia heistä ja 11 prosenttia pojista myönsi syyllistyneensä sellaisten kuvien levittämiseen.
Glamourin mukaan tulokset tekevät selväksi sen, että seksuaalisen väkivallan epidemia alkaa todella varhaisessa vaiheessa ja yksi ehdottoman tärkeä tapa taistella sitä vastaan on opettaa nuorille, että pakottaminen ei ole normaalia ja uhrit eivät ole edes osittain vastuussa kokemastaan.
Our Watchin tutkimus toteutettiin haastattelemalla 604 ihmistä, jotka olivat iältään 12-20-vuotiaita. Voit lukea lisää tuloksista Our Watchin raportista täältä.
Lähde: Glamour
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi