Huolestuttava käänne: Uusia syöpiä todettiin selvästi vähemmän vuonna 2020 kuin vuotta aiemmin
Syöpärekisteri on raportoinut syöpänäytteiden määrän vähentyneen koronapandemian alettua ja nyt myös uusien diagnoosien määrän on havaittu laskeneen.
Suomen Syöpärekisterin ennakkoarvion mukaan uusia syöpiä todettiin vuonna 2020 noin 1 200 vähemmän kuin vuonna 2019. Syöpäjärjestöjen mukaan väestön ikääntyessä vuosittaisen tapausmäärän on kuitenkin ennustettu kasvavan.
Tilastojohtaja Janne Pitkäniemi Suomen Syöpärekisteristä pitää syöpädiagnoosien määrän laskua huolestuttavana. Tämä johtuu siitä, että viivästynyt diagnoosi saattaa johtaa pidemmälle edenneisiin ja vaikeammin hoidettaviin kasvaimiin.
Ero todettujen syöpien määrissä oli suurimmillaan toukokuussa, jolloin uusia syöpiä todettiin noin 700 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
”Näyttäisi siltä, ettei huhti-toukokuun 2020 vajausta uusien syöpien määrässä ole saatu loppuvuodesta kurottua, vaikka loppuvuoden uusien syöpien lukumäärä olikin lähempänä vuoden 2019 tasoa”, Pitkäniemi kertoo.
Nämä tehdyt laskelmat uusista syövistä perustuvat syöpärekisteriin raportoituihin syöpänäytetietoihin. Tiedot tarkentuvat vielä vuoden 2020 ennakkotilaston sekä varsinaisen vuositilaston valmistuessa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi