Houkuttaisiko lähettää hänelle viesti? Malta mielesi ja tee sen sijaan jokin näistä 30 asiasta
Järjestä itsellesi muuta ajateltavaa näiden vinkkien avulla.
Itseä kiinnostavan tyypin kanssa viestitteleminen voi olla todella jännittävää ja hauskaa. Se voi kuitenkin olla myös haitaksi sinulle, jos koetat asettaa jonkinlaiset rajat – kenties kyse on exästä, josta aioit pysyä kaukana tai kumppanista, josta et saa tarpeeksesi ja viestittelysi meinaa mennä jo liiallisuuksiin.
Kun olet tilanteessa, että et muuta haluaisi tehdäkään kuin lähettää hänelle viestin, mutta koetat rajoittaa yhteydenpitoa, tee jokin alle listatuista, yhtä tyydyttävistä asioista sen sijaan.
1. Osta uudet kengät
Kengät ovat sen verran erityiset, että joudut käyttämään aikaa siihen, että valitset mallin ja värin sekä punnitset mukavuutta ja hintaa – näin saat hyvin muuta ajateltavaa.
2. Mene elokuviin
Uppoudu elokuvan maailmaan ja unohda hetkeksi halusi viestittää hänelle.
3. Lähde Wikipedia-seikkailulle
Cosmopolitanin Carina Hsiehin suosikki on valita jostain satunnaisesta elokuvasta mies- tai naisnäyttelijä ja sitten klikkailla muiden näyttelijöiden nimiä muista heidän projekteistaan siihen saakka, että kyllästyttää.
4. Katso Netflixiä
Sarjamaraton antaa sopivasti muuta ajateltavaa – kokeile jotain uutta tai luota vanhaan, tuttuun sarjaan.
5. Leivo
Anna käsillesi toisenlaista työtä kuin viestien kirjoittaminen ja ala vaivata taikinaa.
6. Mene salille
Saat lisäpisteitä, jos todella pääset sisälle asti treenaamaan.
7. Lähde ikkunaostoksille
Lähde kaupungille kiertelemään ja katsomaan, mitä kaikkea kaunista näyteikkunoissa on esillä.
8. Lakkaa kyntesi
Omapaha on sitten vikasi, jos lakkaus menee pilalle, kun tartut puhelimeesi ennen kuin manikyyri on kuivanut.
9. Tuhlaa aikaasi kirjakaupassa tai kirjastossa
Selaile kirjauutuuksia, lue lehteä tai ihastele kirjakaupassa askartelutarvikkeita ja muita vastaavia.
10. Älä juo alkoholia
Tämä on hyvä muistutus, sillä alkoholi laskee estoja ja houkutus viestin lähettäiseksi voi kasvaa liian suureksi.
11. Mene kahvilaan ja uppoudu kirjan sivuille
Mene lempikahvilaasi tai kokeile jotain (sinulle) uutta paikkaa ja lue kirjaa (jonka ostit kirjakauppa-reissultasi).
12. Laita ruokaa
Jos leipominen ei houkuta – tai vaikka houkuttaisikin – laita ruokaa. Voit samalla näppärästi tehdä seuraaville päiville ruokaa valmiiksi.
13. Osta Rubikin kuutio ja koeta ratkaista se
Tämä voi olla hieman turhauttavaa, mutta ainakin unohdat sen parissa kaiken mahdollisen, kun keskityt sen ratkaisemiseen.
14. Siivoa tai tiskaa
Sekin täytyy joskus tehdä. Ja jos kätesi ovat saippuavedessä, et voi näprätä puhelintasi, vai mitä?
15. Päivitä LinkedIn-profiilisi
Voit kenties lisätä harrastuksiisi/kiinnostuksen kohteisiisi leipomisen, ruoanlaiton ja lukemisen, jos olet niihin jo turvautunut viestittelyä välttäessäsi.
16. Tee sitä, mitä sinun oikeasti pitäisikin tehdä
Ole rehellinen itsellesi, pitäisikö sinun keskittyä vaikkapa töihin tai opintoihin sen sijaan, että mietit tekstailua?
17. Oikeasti, älä juo alkoholia
Tätä on syytä korostaa, jos todella haluat olla laittamatta viestiä hänelle.
18. Tee finsta-tili
Finsta on yhdistelmä sanoista fake ja Instagram eli feikki-Instagram. Jos sinulla ei sellaista jo ole, tee sellainen. Sitä käytetään muun muassa julkaisemaan sellaista sisältöä, jota ei kehtaa omalla nimellä julkaista.
19. Tutustu tapoihin auttaa eläimiä ja lemmikkejä
Selvitä onko paikkakunnallasi eläinjärjestöjä, jotka kaipaisivat apua. Jos olet harkinnut lemmikin ottamista, tutustu vaihtoehtoihin ja selvitä, voisitko antaa kodin esimerkiksi hylätylle, löytöeläinkotiin pelastetulle lemmikille.
20. Varaa lääkäriaika, jonka kanssa olet viivytellyt
Olipa kyse hammaslääkäristä, gynekologista tai vain lääkärikäynnistä, tartu puhelimeesi ja varaa aika. Pistä sen jälkeen puhelimesi pois ja ole ylpeä, että sait viimein tämän tympeän asian pois päiväjärjestyksestä.
21. Aloita kunnianhimoinen DIY-projekti
Sen avulla taakuulla saat muuta ajateltavaa ja mielelle sekä käsillesi töitä.
22. Jatka kirjaa, jonka lukemisen aloitit aiemmin
Luultavasti suurelta osalta löytyy kirja tai kirjoja, joiden lukemisen on aloittanut joskus ja lukeminen on jäänyt kesken. Käytä nyt aikaasi hyödyksi ja jatka kirjan parissa.
23. Käy kävelyllä
Liikunta ja raitis ilma tekee aina hyvää!
24. Hymyile seuraavalle koiralle, jonka näet
Kenties tekisit näin joka tapauksessa, mutta on aina hauska odottaa, että koira tulisi vastaan.
25. Soita äidillesi
Tämä voi olla tarpeen joka tapauksessa. Vaihtoehtoisesti soita isoäidillesi, isällesi, isoisällesi – jollekin läheisellesi.
26. Poista turhia kuvia puhelimestasi
Tuskin tarvitset kaikkea niitä kymmeniä selfieitä vuosien takaa? Jos tarvitset, siirrä ne vaikka tietokoneelle talteen.
27. Pese pyykkiä
Olet kiitollinen tästä, kun vaatekaapista löytyy paljon puhtaita vaatteita pidempään kuin aluksi ajattelit.
28. Nuku päikkärit
Päikkärit on aina hyvä idea.
29. Laita viestiä ystävällesi
Voit vaikka avautua ystävällesi, kuinka sinun tekisi mieli viestittää tälle tietylle hänelle ja saa tyydytystä siitä, että puhut asiasta ja viestittelet sentään jonkun muun kanssa.
30. Älä kiusaa itseäsi: ole aloillasi, mutta pidä puhelin loitolla
Sinun ei tarvitse alkaa tehdä mitään erityistä, jos siltä tuntuu.
Lähde: Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi