Hiukset kuin kukkamaljakko – tältä näyttää tuore katseita keräävä hiustrendi
Trendi kasvattaa suosiotaan somessa ja on sen keksineen vloggaajan mukaan helppo toteuttaa.
Kukat ovat hauska lisä hiuksia koristamaan ja moni käyttää esimerkiksi erilaisia kukkahiuskoristeita oman ”lookinsa” viimeistelyssä. Instagramista on noussut kuitenkin esiin kukkia hyödyntävä hiustrendi, jossa kukat otetaan osaksi toisella tapaa: hiuksista tehdään kukkamaljakko.
Kukkamaljakko-tyylin on kehittänyt tubettaja Taylor R. Ensivilkaisulla tämä hiustrendi voi vaikuttaa vaikealta toteuttaa, mutta Taylorin mukaan koko hommaan menee häneltä noin viisi minuuttia.
”Sain idean, kun näin syyskuun Vogue-lehtien kannet ja halusin kokeilla hauskaa tapaa ottaa kukkaisteeman osaksi omaa tyyliäni tänä syksynä”, Taylor kertoi trendin taustoista BBC Threelle ja viittasi Voguen kansiin, joissa Beyoncélla ja Rihannalla on päässään paljon kukkia.
Taylor R julkaisi some-kanavissaan tutoriaalin kukkamaljakko-tyylin toteuttamiseen. Kukkamaljakko syntyy muovipullon, hiuslenkkien ja haluamiensa kukkien tai kasvien avulla.
Ensin pään päälle laitetaan muovipullo ja hiukset kerätään sen ympärille. Hiukset laitetaan hiuslenkillä kiinni ylhäältä ja sen jälkeen ala- ja keskiosiin laitetaan myös hiuslenkit, jotta hiuksiin syntyisi maljakkomainen muoto.
Ylhäällä olevat ylimääräiset hiukset laitetaan pullon sisään ja tyyli viimeistellään kukilla tai kasveilla. Kukkamaljakko-trendiä voi toteuttaa haluamallaan tavalla erilaisten pullojen ja muun muassa letitettyjen hiusten avulla – alla kaksi esimerkkiä.
Taylorin kokeilu on inspiroinut muitakin kokeilemaan kukkamaljakko-trendiä ja Instagramiin on ilmestynyt myös tällaisia kukkamaljakko-luomuksia:
Taylor R on aiemminkin noussut otsikoihin lennokkailla ideoillaan; hän on nimittäin joulukuusimaisten kulmakarvojen ja puutarhakulmien takana.
Lähde: BBC Three
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi