Herkuttele pääsiäisenä suloisella pupukakulla – lue ohje
Maistuva jälkiruoka pääsiäispöytään on helppo valmistaa.
Jos pääsiäisen aikana haluaa herkutella ja saada suunsa makeaksi, mutta pääsiäismunien syöminen kyllästyttää, voi suloinen pupukakku olla hyvä vaihtoehto. Kakku on helppo valmistaa vaikkapa pääsiäisaterian jälkiruoaksi kahdesta pyöreästä kakkupohjasta.
All you need is a round cake pan to make this bunny cake, we promise: http://goodho.us/61809jHK
Julkaissut Good Housekeeping 14. huhtikuuta 2014
Pupukakkua varten tarvitset:
– Kaksi halkaisijaltaan noin 20 sentin kokoista kakkupohjaa
– Lempikuorrutettasi (ja haluamasi täytteet)
– Kookoshiutaleita
– Värikkäitä (suklaa)karkkeja
Näin teet pupukakun:
– Valmista kakkupohjat ja anna niiden jäähtyä.
– Leikkaa toisesta pohjasta pupulle korvat ja rusetti. Ajattele kakkupohjaa kellotauluna: aloita leikkaaminen kello 11 kohdalta alaspäin ja leikkaa kaareva pala ja toista sitten sama kello 1 kohdalta alaspäin, kaartaen kello 5:n kohdalla. Näin sinulla pitäisi olla yhteensä kolme palaa.
(- Kostuta ja täytä kakkupalat halutessasi)
– Kuorruta palat haluamallasi kuorrutteella ja ripottele sitten päälle kookoshiutaleita, hieman painellen sitä kuorrutteeseen, että ne pysyvät paremmin paikoillaan.
– Erottele (suklaa)karkit värien mukaan omiin kulhoihin, mikä helpottaa koristelua.
– Koristele pupu laittamalla karkkeja silmiksi, nenäksi, viiksiksi, rusetin reunoille sekä korviin ja pupukakku on valmis.
Katso kuvat pupukakun valmistamisesta täällä.
Lähde: Good Housekeeping
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi