”Herkkä ja henkilökohtainen aihe” – viidennes suomalaisista ei puhu seksistä kenellekään
Seksistä kannattaisi keskustella oman kumppanin kanssa, sillä se voi lisätä tyytyväisyyttä seksielämään.
Yli puolet suomalaisista (59%) puhuu seksistä oman kumppaninsa kanssa, kun taas yli kolmannes (38%) avautuu intiimiasioista ystävilleen, selviää Kaalimato.comin teettämästä tutkimuksesta. Yli viidennes suomalaisista (22%) ei kuitenkaan keskustele seksistä kenenkään kanssa – samoin on joka neljännen naimisissa olevan kohdalla.
”Seksi on herkkä ja henkilökohtainen aihe, johon liittyy paljon erilaisia tunteita ja ujouttakin. Joskus halua keskusteluun kumppanin kanssa saattaa olla, mutta oikeita sanoja ei löydetä. Joskus voi olla niinkin, että intiimialueista käytetty sanasto ei ole tuttua ja se sitten vaikeuttaa asioista puhumista”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo tiedotteessa.
”Parisuhteessa olevien pitäisi kuitenkin jokaisen voida keskustella seksistä oman kumppaninsa kanssa. Keskusteleminen paitsi lisää tyytyväisyyttä seksielämään myös kehittää sitä”, hän jatkaa.
Lavikaisen mukaan kynnys mennä keskustelemaan seksistä ventovieraan ihmisen kanssa voi myös olla joillekin suuri. Jos esimerkiksi oma lääkäri ei ota aihetta esiin, voi siitä olla hankala aloittaa itse keskustelua.
Naiset avautuvat enemmän kumppanille ja ystäville
Kaalimadon tutkimuksen mukaan suomalaisnaiset keskustelevat seksistä enemmän oman kumppaninsa kanssa kuin miehet (61% vrt. 57%). Lisäksi lähes puolet naisista (46%) jakaa ajatuksiaan seksistä ystäviensä kanssa, kun miehistä vastaava osuus on vain vajaa kolmannes (30%).
”Naiset ovat tutkitusti miehiä puheliaampia ja yleensä myös halukkaampia puhumaan tunteistaan ja tuntemuksistaan. Naispuoliset ystävykset juttelevat keskenään jo lapsuudesta asti enemmän kuin miehet”, Lavikainen selittää.
Muihin ikäryhmiin verrattuna 25–34-vuotiaisiin kuuluvat suomalaiset puhuvat selvästi eniten kumppanin (72 %) ja ystävien (52 %) kanssa. Lavikaisen mukaan kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä monille on jo kertynyt enemmän seksikokemuksia, jolloin läheisten kanssa on myös enemmän jaettavaa.
”Kyseinen ikäluokka elää lisäksi avoimemmassa ”nettiaikakauden” maailmassa, jossa tietoa seksistä on ollut saatavilla lähes aina”, seksuaaliterapeutti toteaa.
Äideille puhutaan intiimiasioista enemmän kuin isille
Tutkimuksesta ilmeni, että suomalaisnaiset eivät keskustele seksistä ollenkaan oman isänsä kanssa. Miehet sen sijaan keskustelevat aiheesta niin isiensä kuin äitiensä kanssa.
”Perinteisesti ajatellaan, että lapselle on muodostunut läheisempi suhde äitiinsä, jolloin hänelle ehkä uskalletaan myös puhua asiasta kuin asiasta. Nykyisin kulttuuri on tosin muuttunut, ja monet miehet ovat yhtä lailla sitoutuneita lastensa hoitoon. Naispuolisten voi silti olla helpompi jakaa intiimielämäänsä liittyviä asioita äitiensä kanssa, koska he voivat kokea samaistumista ”, Lavikainen sanoo.
Seksuaaliterapeutti huomauttaa, että joihinkin miesten seksuaalisiin oikeuksiin suhtaudutaan kulttuurissamme edelleen suvaitsevammin kuin naisten vastaaviin oikeuksiin.
”Tämä voi myös vaikuttaa siihen, että pojilla kynnys puhua seksistä molemmille vanhemmille saattaa olla matalampi kuin tytöillä ”, hän kertoo.
Moni yli viisikymppinen ei puhu seksistä kenenkään kanssa
Kaalimato kertoo, että noin kolmannes 55-64-vuotiaista (32%) ja lähes samainen määrä 65-70-vuotiaista (30%) ei keskustele seksistä kenenkään kanssa. Seksistä keskustelevat yli 55-vuotiaat käyvät nuorempia ikäluokkia useammin keskustelua lääkärin kanssa.
”Vanhempi väestö puhuu seksistä huomattavasti muita ikäluokkia vähemmän, sillä kaikki eivät välttämättä ole koskaan oppineetkaan puhumaan seksistä ääneen aikaisemman häveliäämmän kulttuurin myötä”, Lavikainen kertoo tiedotteessa.
”Kaikilla ei myöskään ole enää kumppania. Seksistä puhuminen on kuitenkin yksilöllistä ja jotkut ovat puolestaan löytäneet vanhemmalla iällä uuden seksuaalisen maailman, ja seksiasioista keskustellaan aktiivisesti ystäväpiirin kesken. Ne, jotka puhuvat nyt aktiivisesti seksistä jollekulle toiselle, puhuvat todennäköisesti myös vanhempina”, hän jatkaa.
Näin avaat seksikeskustelun kumppanisi kanssa
Tyytyväisyys seksielämään on merkittävässä roolissa parisuhteen onnellisuudessa. Koska ihmiset eivät osaa lukea toistensa ajatuksia, on seksistäkin tärkeä puhua ääneen oman kumppanin kanssa.
Seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen listasi neuvoja, joiden avulla seksikeskustelun aloittaminen onnistuu.
1. Mieti ensin itse, mitä haluat sanoa kumppanillesi sekä miten ja milloin olisi hyvä hetki. Oikean ajankohdan löytäminen on tärkeää, sillä kumppanin tulisi olla sopivassa mielentilassa keskustelulle. Älä aloita seksikeskustelua ainakaan silloin, kun kumppanisi on todella väsynyt tai stressaantunut.
2. Ota keskustelussa pieniä askelia. Kaikkea ei tarvitse käydä läpi yhdeltä istumalta.
3. Sen sijaan, että pyytäisit kumppaniasi muuttamaan joitakin asioita toiminnassaan, keskity niihin positiivisiin asioihin, joita kumppanisi tekee jo oikein. Aloita kehulla ja kerro, mikä kumppanisi tekemä asia on niin ihanaa, että haluaisit sitä häneltä lisää.
4. Jos puhuminen tuntuu liian haasteelliselta, aloita kirjoittamalla. Keskustelun voi halutessaan aloittaa myös keskustelemisen vaikeudesta. Tällöin keskustelunne saattaa ajautua kuin itsestään niihin asioihin, joista alun perin haluisitkin puhua kumppanillesi.
5. Älä lannistu, jos kumppanisi ei ole heti ensikerralla vastaanottavainen tai ensimmäinen keskustelu ei tuota toivomaasi lopputulosta. Keskustelutaitoja opitaan ajan kanssa ja jokainen keskustelunavaus on askeleen lähempänä parempaa seksielämää.
Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat yli 18-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin kansalaispaneelissa toukokuussa 2019 ja lähtöotos on kansallisesti edustava.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi