Herää aiemmin ja virkeämpänä – lue 9 helppoa vinkkiä
Monelle aikaiset herätykset ovat kammottavia – etenkin jos kyse ei ole aamuihmisestä.
Heräämällä aikaisin aamulla saa päivän aikana huomattavasti enemmän asioita aikaiseksi ja moni pitkään sängyssä venyväkin tietää sen, mutta sängyn vetovoima voi olla välillä melkoinen voitettavaksi. Onneksi on muutamia, tutkimusten ja tieteen tukemia kikkoja, jotka voivat auttaa yökyöpeleitä heräämään aiemmin, tuntemaan olonsa virkummaksi ja valmiiksi tekemään päivän askareita.
Business Insiderin mukaan avainasemassa onkin muuttaa ilta- ja aamurutiinit sellaiseksi, että keho oppii nukkumaan hyvin yöllä ja heräämään virkistäytyneenä aamulla.
Alla on muutamia vinkkejä, joista voi olla apua.
1. Lue kirjaa tai lehteä, josta nautit. 30 minuuttia ennen nukahtamista pitäisi käyttää rentoutuen.
2. Älä syö tai juo alkoholia juuri ennen nukkuma-aikaa. Syöminen ennen nukkumista voi johtaa närästykseen ja yömyssy aiheuttaa usein häiriöitä uneen.
3. Laita puhelin tai muu laite pois. Näytön sininen valo matkii auringon kirkkautta, mikä kehottaa aivojasi lopettamaan melatoniinin tuotannon, mikä on olennainen hormoni hyviä yöunia ajatellen.
4. Raivaa aikaa aamuihin. Näin saat säästettyä rajoitetun tahdonvoimasi olennaisiin tehtäviin.
5. Suunnittele hyvä aamiainen. Se saa motivoitua sinut liikkeelle.
6. Mene aurinkoon heti, kun voit. Auringonvalo lopettaa melatoniinin tuotannon, joten olet virkeämpi ja se saa kehosi valmiiksi tuottamaan sitä jälleen illalla.
7. Laita herätyskellosi huoneen toiselle puolelle. Ja älä paina torkkua.
8. Juo lasi vettä. Se korvaa nesteitä, joita menetit hikoillen ja uloshengittäen yön aikana.
9. Treenaa. Sen ei tarvitse olla paljon aikaa vievää tai intensiivistä, sillä muutama minuutti esimerkiksi tavallista joogaa voi olla tarpeeksi herättämään sinut.
Lähde: Business Insider
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi