Helpota stressiä ja ahdistusta ruokavalion avulla – 6 vinkkiä
Niin ravitsemusasiantuntijan antamat kuin tutkimuksiin pohjautuvat vinkit kertovat, millä ruokavaliomuutoksilla voi helpottaa oloa.
Ruokavaliolla voi olla suuri vaikutus terveyden lisäksi henkiseen hyvinvointiin. Pure Wow kertookin, kuinka ruokavaliolla ja siihen tehdyillä muutoksilla voi koettaa helpottaa stressiä ja ahdistusta.
Alle on listattu 6 vinkkiä muutoksista, jotka voivat kohentaa henkistä hyvinvointiasi.
Vähennä sokerin määrää
Sokeria on niin monessa syötävässä ja juotavassa, että siihen on helppo jäädä koukkuun ja kuin huomaamatta sokeri pääsee tekemään tuhojaan. Pure Wow’n mukaan runsas määrä sokeria voi luoda piikin, joka muistuttaa paniikkikohtauksen tunnetta. Lisäksi liiallinen sokeri saa elimistön käyttämään energiavarastojaan, minkä takia monen makean herkkupalan jälkeen voi iskeä väsy.
Sokerin määrää kannattaisikin vähentää, jos haluat pitää stressi- ja ahdistusoireesi hallinnassa. Ravitsemusasiantuntija Erica Hornung suosittelee syömään sokerin sijaan paljon terveellisiä hiilihydraatteja sekä nauttimaan proteiinipitoisen aamupalan, jotta energiatasot pysyvät yllä.
”Koeta pysyä kaukana ’simppeleistä’ hiilihydraateista, kuten sokerisista välipaloista ja juomista, sillä ne voivat aiheuttaa verensokeripiikin, mikä lopulta johtaa sen nopeaan laskuun ja verkkaiseen oloon”, hän selitti.
Sokerin määrää voi vähentää myös pienentämällä annoskokoja ja tutustumalla syötävien ja juotavien ravintoainesisältöön ennen niiden ostamista ja valitsemalla vähemmän sokeria sisältäviä tuotteita.
Syö ruokia, joissa on runsaasti antioksidantteja
The Annals of General Psychiatry -journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan ahdistus saattaa olla kytköksissä alhaisiin antioksidanttitasoihin. Pure Wow kertoo, että antioksidantit laskevat inflammaatiota ja oksidatiivista stressiä, jotka molemmat vahingoittavat aivojen toimintaa. Etenkin vaihdevuosia läpikäyvät naiset ovat alttiita oksidatiiviselle stressille alhaisen estrogeenitason vuoksi.
Voit lisätä antioksidanttien määrää ruokavaliossasi esimerkiksi syömällä tummia marjoja, saksanpähkinöitä, hedelmiä ja papuja.
Juo kofeiinia kohtuudella
Kofeiini herättelee ja virkistää, joten monet ihmiset hyötyvätkin satunnaisesta energiaboostista. Jatkuva itsensä valppaana pitäminen kahvin avulla kuitenkin häiritsee kehon luonnollisia rytmejä, minkä takia niitä on vaikeampi säännöstellä. Pure Wow’n mukaan se johtuu siitä, että kofeiini estää adenosiinituotantoa, mikä yleensä aiheuttaisi uneliaisuutta. Kahvi siis stimuloi siinä hetkessä, mutta voi aiheuttaa uniongelmia pitkässä juoksussa. Se myös lisää kortisolitasoja, mikä voi saada ärtyneeksi.
”Koeta pitää itsesi nesteytettynä vedellä, sillä kun kroppa on nestehukassa, voi se saada olon tuntumaan surkealta. Jos kyllästyt pelkkään veteen, kokeile lisätä sen sekaan kupillinen hedelmiä, kuten mansikoita, melonia ja kiivejä”, Hornung suosittelee.
Kokeile Välimeren ruokavaliota
Välimeren ruokavaliota on jo pitkään kehuttu terveyshyötyjensä takia (löydät artikkeleita aiheesta täällä). Tässä ruokavaliossa on paljon omega-3-rasvahappoja muun muassa pähkinöiden, siemenien ja kalan muodossa. Nämä rasvat sinulle hyvästä eivätkä tuo mukanaan samanlaisia sydänsairausriskejä kuin tyydyttyneet rasvat.
Pure Wow’n mukaan tutkijat eivät ole vielä löytäneet tarkkaa syytä siihen, miksi omega-3-rasvahapot vähentävät ahdistusta, mutta he uskovat sen voivan johtua siitä, että ne voivat helposti kulkeutua aivoihin ja kommunikoivat mielialaa säätelevien molekyylien ja välittäjäaineiden kanssa.
Lisää probioottien määrää
Pure Wow kertoo, että tuoreet tutkimukset ovat antaneet ymmärtää, että vatsan mikro-organismeilla on rooli masennuksen ja ahdistuksen muodostumisessa, etenkin koska ruoansulatuskanavan bakteerit lähettävät signaaleja keskushermostolle. Joukko haitallisia bakteereja voi häiritä vatsan alueen luonnollisia toimintoja ja lähettää haitallisia, kemiallisia viestejä aivoihin. Hyvät bakteerit sen sijaan voivat säännöstellä ahdistusta ja vaikuttaa positiivisesti vatsan toimintaan.
Monia probiootteja saa erilaisina maitohappobakteerivalmisteina, mutta niitä voi saada myös käymällä valmistetuista syötävistä, kuten jogurtista, kombuchasta ja kefiiristä.
Ota B-vitamiineja
Pure Wow’n mukaan nämä vitamiinit säätelevät aineenvaihduntaa, kontrolloivat hermostoa ja vaikuttavat välittäjäaineisiin, mikä vuorostaan vaikuttaa stressivasteeseen. B6-vitamiinin puutos voi johtaa ärtyneisyyteen, unettomuuteen ja masennukseen ja B5-vitamiinin puutos voi johtaa korkeaan verenpaineeseen, mikä pahentaa stressiä. B-vitamiineja saa muun muassa sitrushedelmistä, täysjyvästä ja vihanneksista.
Lähde: Pure Wow
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi