Helpota pääkipua ilman särkylääkettä: 15 tekoa, jotka lievittävät kipua
Jos et halua turvautua särkylääkkeisiin, kokeile näitä tapoja lievittää päänsärkyä.
Paha päänsärky voi tehdä olon todella ankeaksi, mutta onneksi omaa oloa voi koettaa helpottaa monin tavoin. Yksi tapa on tietysti turvautua särkylääkkeisiin, mutta on myös muita keinoja.
Alla on 15 esimerkkiä asioista, jotka voivat tuoda helpotusta jomottavaan pääkipuun.
1. Juo vettä. Se voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta monet päänsäryt aiheutuvat nestehukasta.
2. Hiero päänahkaasi. Pure Wow’n mukaan tutkimus on osoittanut, että pään takana, kallon juuressa olevaa hermoa hieromalla voi lievittää päänsärkyä.
3. Hiero piparminttuöljyä ohimoillesi, leuan takaosiin ja otsaan. Tämän öljyn on osoitettu edistävän verenkiertoa.
4. Juo omenaviinietikkaa. Laimenna kaksi teelusikalllista sitä suureen lasilliseen vettä ja laita sekaan hieman hunajaa tai sitruunamehua. Omenat ja omenaviinietikka auttavat palauttamaan kehon happo-emäs-tasapainoa ja voi auttaa pääkipuun.
5. Pidä kynää hampaidesi välissä, mutta älä pure sitä. Pure Wow’n mukaan kynän pitäminen hellästi hampaiden välissä aktivoi ”hymylihakset” rentouttaen leukaasi. Stressaantuneena toisinaan puristaa hampaita lujasti yheten ja leuan ohimoihin yhdistävän lihaksen jännittäminen voi aiheuttaa päänsärkyä.
6. Paina peukalon ja etusormen välissä olevaa aluetta. Hiero sitä hellästi noin minuutin ajan ennen kuin vaihdat toiseen käteen.
7. Hengitä syvään. Kun tunnet kipua, kehosi stressaantuu. Syvään hengittäminen auttaa sinua rentoutumaan ja voi lievittää osaa tästä jännityksestä.
8. Ota kuuma suihku ja anna veden valua niskaasi. Lämpö rentouttaa jännittyneitä lihaksia, mikä voi myös lievittää päänsärkyä.
9. Syö vesimelonia. Jos pääkipusi johtuu nestehukasta, voi runsaasti vettä sisältävien syötävien syöminen auttaa jomotukseen.
10. Venyttele. Päänsärky aiheutuu usein lihasten jännittymisestä. Simppelit niskan venytykset voivat jo auttaa.
11. Juo kuppi kahvia. Päänsärky aiheutuu usein laajentuvista verisuonista. Pure Wow:n mukaan kahvin kofeiini supistaa näitä verisuonia, saaden ne takaisin normaaliin kokoonsa.
12. Laita jäätä ohimoillesi. Ohimojen ohuen luun takana on suoni, joka tarjoaa verta aivoihin. Jyskytys voi hieman helpottua, kun jään avulla laskee ohimojen takana virtaavan veren lämpötilaa.
13. Syö jotain tulista. Laita hieman cayennepippuria ruokaasi. Siinä on kapsaisiinia, jolla on hieman kontrollia siitä, miten kivun kokee.
14. Juo inkivääriteetä. Inkiväärillä on tulehdusta helpottavia ominaisuuksia, jotka voivat lievittää hieman kipua.
15. Meditoi. Pure Wow’n mukaan mielen hiljentäminen ja huomion keskittäminen pois kivusta voi auttaa itsesi ”häiritsemisessä” kunnes kipu menee pois. Hengitä sisään, hengitä ulos…
Lähde: Pure Wow
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi