Hanki tuoreita kukkia kotiin – ne voivat vähentää kipua ja stressiä
Kukat voivat myös parantaa mielialaa ja vähentää stressiä.
Kauniin, tuoreen kukkakimpun hankkiminen koitiin voi piristää mieltä ja niillä voi ilahduttaa läheisiään, mutta kukilla voi olla myös positiivisia terveysvaikutuksia. Eräässä tutkimuksessa arvioitiin kasvien terapeuttisia vaikutuksia leikkauspotilaisiin ja Cosmopolitanin mukaan tulokset olivat hieman tyrmäävät.
American Society for Horticulture Sciencen tutkimuksessa 90 potilasta jaettiin huoneisiin, joissa joko oli kasveja tai ei ollut kasveja. Niillä potilailla, joiden huoneessa oli jonkinlaisia kasveja, oli erilaiset tulokset kuin kasvittomissa huoneissa olleilla.
Tutkimuksen mukaan kukille altistuneilla potilailla oli alhaisempi verenpaine ja syke, kipu, ahdistus sekä väsymys eivät tuntuneet niin voimakkaalta ja he suhtautuivat huoneisiinsa positiivisemmin ja tyytyväisemmin kuin kasvittomissa huoneissa olleet potilaat. Cosmopolitanin mukaan tutkimus ehdottaa, että kukkien pitäisi olla ”täydentävä lääke” toipuville potilaille.
Toisen tutkimuksen mukaan kukkakimput voivat saada tuntemaan myös vähemmän stressiä. Complementary Therapies In Medicinessa julkaistussa tutkimuksessa korkeakouluikäisille naisille annettiin vaasillinen tuoreita ruusuja heidän asuntolan huoneeseen ja tuloksiin sisältyi muun muassa se, että osallistujat tunsivat olonsa rentoutuneemmaksi ja stressittömämmäksi kuin aiemmin.
Voit tutustua ensimmäiseen tutkimukseen lisää täälläja jälkimmäiseen täällä.
Lähde: Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä