Tätä ei tule välttämättä ajatelleeksi, mutta ensimmäinen henkilö, jolle tulee soitettua eron jälkeen, on tärkeä henkilö.

Se on henkilö, johon luotamme ja jonka puoleen voimme kääntyä vaikeina hetkinä, mutta kuka hän on?

Erään tutkimuksen mukaan ihmiset ovat hyvin tarkkoja, kenen puoleen he kääntyvät, kun on erottu puolisosta. Silloin soitetaan jollekin lähipiiriin kuuluvalle tai otetaan häneen yhteyttä jollakin muulla tavalla.

Tutkimuksessa selvisi, että moni soittaa eron kohdatessa naispuoliselle ystävälleen.

Toisella sijalla oli äiti, mutta älä kerro tätä äidillesi, jos hän on sinullakin vasta toisella tai jopa kolmannella sijalla.

Kolmanneksi eniten otetaan ensin yhteyttä omaan sisarukseen.

Sisaruksen jälkeen tuli kumma kyllä ex-puoliso eli hän, josta on juuri eronnut.

Ehkä joillakin tulee soitettua ex-puolisolle ensimmäisenä, koska he eivät ole päässeet erosta yli ja heillä on häntä ikävä.

Lähde: Your Tango