Haluatko rintojesi pysyvän kimmoisina? Vältä näitä neljää riippurintojen aiheuttajaa
Olisi helppo kuvitella, ettei näillä asioilla ole tekemistä riippurintojen kanssa, mutta niin ei kuitenkaan ole.
Jokainen nainen tulee jossain vaiheessa huomaamaan, että hänen rintansa ovat ainakin hieman muuttuneet riippuviksi ja roikkuviksi. Esimerkiksi imettäminen ja jo pelkkä iän karttuminen vaikuttavat kollageenin elastisuuden vähentymiseen saaden rinnat riippumaan.
Myös geenisi voivat vaikuttaa siihen; jos äidilläsi on riippurinnat, saattaa omistasi tulla samanlaiset. On kuitenkin myös sellaisia asioita, joiden ei kuvittelisi liittyvän riippurintojen aiheutumiseen mitenkään, mutta totuus on toinen.
Alla onkin neljä arkipäiväistä asiaa, jotka aiheuttavat rintojen kimmoisuuden vähentymistä ja lisäävät niiden roikkumista.
Painon jojoilu
Painon vaihtelu 2-5 kilon välillä ei todennäköisesti juuri jätä jälkeään rintavarustukseesi, mutta yli 13 kilon vaihtelu kyllä jättää. Rintakirurgi Michael Edwardsin mukaan joka kerta, kun painosi nousee ja laskee, rintakudos löystyy – vähän kuin vanhat sukkahousut.
Tupakointi
Rinnatkaan eivät välty tupakoinnin aiheuttamilta haitoilta. Edwardsin mukaan mikä tahansa tupakoinnin määrä heikentää ja vanhentaa ihoa vähentäen verenkiertoa ihon pinnalle.
Unohdat aurinkorasvan
Jos altistat kasvosi UV-säteille ilman suojaavaa aurinkorasvaa, voit saada ennen aikojaan ryppyjä. UV-säteillä on sama vaikutus Edwardsin mukaan myös rintojen riippumisessa, sillä se venyttää kollageenia ja vahingoittaa ihoa. Kannattaa siis muistaa käyttää aurinkorasvaa.
Rintaliivit eivät tue tarpeeksi
Jos rintasi eivät saa kunnon tukea liiveiltäsi, on se yksi suuri riippurintojen aiheuttaja.
”Mitä enemmän rintasi pomppivat, sitä enemmän rintojen iho ja kollageeni rasittuu”, Edwards sanoo.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi