Hajauta kevätsiivous seitsemän päivän ajalle – lue vinkit, mitä tehdä eri päivinä
Hajauttamalla kevätsiivouksen monelle päivälle pääset nauttimaan puhtaasta kodista stressittömämmin.
Kevään tehdessä tuloaan, pätkähtää monien päähän ajatus edessä olevasta urakasta: ”Ai niin, kevätsiivous!” Kodin keväisestä suursiivouksesta voi kuitenkin tehdä Good Housekeepingin mukaan helpompaa ja stressittömämpää muutaman nopean vaiheen avulla, hajauttaen kevätsiivouksen viikon ajalle.
Lue alta vinkit, mitä tehdä eri päivien aikana päästäksesi nauttimaan ihanan puhtaasta kodista.
Ensimmäinen päivä
Käytä vain 15 minuuttia aikaa päästäksesi alkuun. Etenkin kun on kyse siivoamisen kaltaisesta askareesta, voi kaikista vaikeinta olla sen aloittaminen. Ammattijärjestejä Rachel Rosenthal suosittelee sitoutumaan kerrallaan vain 15 minuutin siivoukseen tai järjestelyyn.
”On mahdollista, että kun näet välittömästi edistyneesi innostaa sinua käyttämään toiset 15 minuuttia toisaalla kodissasi”, Rosenthal kertoi Good Housekeepingille.
Toinen päivä
Anna kaikelle oma paikkansa. Monen kodista löytyy paikka, jonne asioita vain hylkää heti kotiin tultuaan ja kun sieltä on kerran siirtänyt tavaroita eri paikkoihin, kertyy siihen nopeasti uudet tilalle. Kevätsiivouksen toisena päivänä käytä aikaa siihen, että käyt tämän ”jättöpaikan” tavarat läpi ja kehitä sitten jokaiselle sinne päätyneelle tavaralle oma paikkansa. Postit voi laittaa yhteen paikkaan, avaimet toiseen. Jos ”jättöpaikkaan” päätyy vaatteita tai asusteita, niillekin voi kehittää oman paikkansa.
Kolmas päivä
Siivoa keittiö. Laita keittiö uuteen uskoon ja heitä pois kaikki vanhaksi menneet tuotteet, hävitä kaapin perällä vuosia lojuneet mausteet ja siivoa jääkaapin sisältökin. Käy läpi myös kodinkoneita ja mieti, onko sinulla jotain, mitä et tarvitse ja hankkiudu niistä eroon esimerkiksi myymällä tai lahjoittamalla ne eteenpäin.
Neljäs päivä
Suuntaa huomiosi ikkunoihin. Tieteilijä Luz Claudion mukaan ikkunoista tulevalle valolle altistuminen voi vaikuttaa suuresti tehden kodista onnellisemman. Good Housekeepingin mukaan hänen vinkkinsä onkin pestä ikkunat etikkasekoituksella (muutama ruokalusikallinen suihkepullossa veden joukossa), jotta valo pääsee kunnolla tulemaan sisälle. Pese ikkunat pilvisenä päivänä, jotta ikkunoihin ei jää raitoja.
Viides päivä
Järjestele huonekalut uudelleen. Koeta vaihtaa hieman järjestystä siirtämällä huonekaluja eri paikkoihin. Luo vaikkapa pieni keskustelunurkkaus tuoleista olohuoneeseen.
”Kun löydät uusia käyttötapoja nykyisille huonekaluille, tuo se esiin luovuutesi”, lifystyle-bloggaaja Vanessa Diaz sanoi.
Lisäbonuksena pääset siivoamaan kunnolla lattiat niistäkin paikoista, jotka ovat olleet huonekalujen peitossa ja niiden takana.
Kuudes päivä
Väriä huoneisiin. Kun sää muuttuu lämpimämpään suuntaan, tarvitaan järjestelyvalmentaja Clare Kumarin mukaan vaihdosta kirkkaimpiin, räikeämpiin väreihin. Tuo väriä esiin esimerkiksi astiapyyhkeiden, sievien koristetyynyjen tai vuodevaatteiden avulla. Good Housekeepingin mukaan tutkimuksetkin tukevat väreillä leikkimistä ja esimerkiksi keltainen antaa energiaa, kun taas sinisen sävyt rauhoittavat. Feng shuin asiantuntijoiden mukaan taas vihreä edustaa kasvua ja uusia alkuja, mikä sopii hyvin kevääseen.
Seitsemäs päivä
Laita vaatekaappi kuntoon. Löydä sukille parit, ripusta vaatteita roikkumaan, jotta näet paremmin mitä vaatteita sinulla on ja jaottele pitkiä hyllyjä osioihin ja pinoa vaatteet niihin sieviksi pinoksi.
”Jos toteat, ettei sinulla ole mitään puettavaa, sinulla ei ole oikein järjesteltyä vaatekaappia”, asiantuntija Alison Kero sanoi.
Lähde: Good Housekeeping
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi