Haastavaa, muttei mahdotonta: Näin saat orgasmin kumppanisi kanssa yhtä aikaa
Asiantuntijoiden mukaan yhtä aikaa laukeaminen oman kumppanin kanssa ei ole helppoa, mutta siinä voi onnistua.
Vaikka seksin harrastamisessa on kyse muustakin kuin orgasmeista, ovat ne silti monien mielestä haluttu, toivottu ja tavoiteltu lopputulos. Orgasmien saaminen tuntuu hyvältä ja niillä on myös terveys– sekä kauneushyötyjä.
Laukeaminen yhtä aikaa oman seksikumppanin kanssa voi olla intiimi kokemus, joka vahvistaa kahden ihmisten välistä yhteyttä. Orgasmin saaminen yhtä aikaa kumppaninsa kanssa voi kuitenkin olla vaikea saavuttaa.
”Suurin osa ihmisistä ajattelee, että heidän pitäisi saada orgasmi yhtä aikaa kumppaninsa kanssa, koska sillä tavalla näemmä orgasmit televisio-ohjelmissa sekä elokuvissa”, seksiterapeutti Vanessa Marin kertoi HuffPostille.
Marin kuitenkin huomautti, että orgasmit ovat henkilökohtainen prosessi ja jokaisella ihmisellä on ainutlaatuinen aikajana sen saavuttamiseksi.
”Jos koetat saada orgasmin yhtä aikaa kumppanisi kanssa, on tilanteessa aina yksi henkilö, joka koettaa kiiruhtaa ja toinen koettaa viivytellä. Kumpikin osapuoli tuntee tekevänsä jotain väärin”, Marin totesi.
Yhtä aikaa laukeaminen ei siis ole mikään pakko, mutta jos haluatte sitä yrittää, kannattaa sitä ehdottomasti kokeilla. Hyvät neuvot voivat kuitenkin olla tarpeen ennen kuin siirtyy tuumasta toimeen – alla onkin seksin asiantuntijoiden vinkkejä, miten voit saada orgasmin yhtä aikaa kumppanisi kanssa.
Selvitä, mikä sinua todella kiihottaa ja hyväksy se
Jokaisella ihmisellä on erilaiset seksuaaliset mieltymykset ja halut – yhtä ihmistä kiihottava asia on kaikkea muuta jollekin toiselle. HuffPostin mukaan jos haluat tyydyttävän seksielämän, täytyy sinun ensin selvittää, mikä auttaa sinua pääsemään lähemmäksi orgasmia, jotta voit kertoa siitä kumppanillesi. Kyse voi olla niin seksilelusta, tuhmista puheista kuin pornon katsomisesta.
”Kun tunnet itsesi seksuaalisesti ja et arkaile kertoa siitä, mistä pidät ja mikä on sinusta mukavaa, on sinusta todennäköisemmin helpompaa kertoa seksuaalisista tarpeistasi kumppanillesi”, psykologi ja seksiterapeutti Janet Brito sanoi.
”Seksuaalinen itsevarmuus auttaa sinua olemaan rohkeampi kokeilemaan erilaisia asentoja myös, sellaisia, jotka voivat auttaa sinun ja kumppanisi erogeenisia alueita kohtaamaan”, hän lisäsi.
Omia mieltymyksiä voi opetella tuntemaan itsetyydytyksen avulla.
”Se auttaa, jos teillä molemmilla on sujuvuutta oman mielihyvän suhteen. Monet meistä ovat kaukana sujuvasta, joten masturboi ja kiinnitä huomiota siihen, miten kehosi kasvattaa kiihottumista”, seksivalmentaja Chris Maxwell Rose neuvoi.
Kerro kumppanillesi tarpeistasi ennen seksiä, sen aikana ja sen jälkeen
Kukaan ei voi lukea toisen ihmisen ajatuksia, joten on tärkeä kertoa omista tarpeistaan kumppanille. HuffPostin mukaan sinun ja kumppanisi pitäisi tuntea rohkeutta jakaa toisillenne, minkälaiset tietyt asiat auttavat teitä laukeamaan. Sitten hetken huumassa voitte kertoa toisillenne, kuinka lähellä tai kaukana orgasmi on, jotta voitte koettaa saada sen yhtä aikaa.
”Jos haluatte laueta yhtä aikaa, on siitä ehdottomasti apua, että kommunikoi missä vaiheessa on orgasmin suhteen”, seksiterapeutti Jesse Kahn sanoi.
”Jos olet lähellä, mutta kumppanisi ei ole, ehkä silloin hidasta oman kehosi stimulointia hetkeksi keskittyen stimuloimaan kumppanisi kehoa ja sitten palatkaa takaisin niihin tekoihin, joista molemmat nautitte ja ne stimuloivat kehojanne”, hän vinkkasi.
Lämmitelkää toisianne vuorotellen
Tuskin kukaan pitää itsekkäästä rakastajasta. Parhaimmat seksuaaliset kokemukset ovat nautinnollisia kummallekin osapuolelle, koska kumpikin on sitoutunut toisen mielihyvään, HuffPost huomauttaa.
”Kun olet kartoittanut omaa kiihottumistasi, on sinulla paljon opeteltavaa kenen tahansa uuden kumppanin kehosta ja siitä, miten hän toimii”, Maxwell Rose muistutti.
”Kommunikaatio on tietysti avainasemassa, mutta niin on myös runsas ajankäyttö huomion kiinnittämiseen toisiinsa, vuorotellen antaen ja saaden paljon hierontaa, koskettelua, suuseksiä, tyydytystä käsin ja lelujen käyttöä”, hän lisäsi.
Britonkin mukaan vuorottelu on tarpeen molemmille miellyttävän seksuaalisen suhteen kannalta.
”Keskittykää tunnistamaan toistenne mielihyvän alueet ja keskittykää tietoisesti koskettamaan toisianne”, Brito suositteli.
”Kun olette samalla sivulla, kertokaa toisillenne mitä tarvitsette, jotta pääsette antautumaan ja saamaan orgasmin yhdessä”, hän jatkoi.
Katsekontaktia kehiin
HuffPostin mukaan katsekontakti seksin aikana on sanattoman viestinnän muoto, joka voi pitää teidät samalla sivulla. Kyse ei ole siitä, että teidän pitäisi tuijottaa toisianne silmiin koko ajan silmiä räpäyttämättä, vaan siitä, miten katseen kohtaaminen ajoittain auttaa pysymään yhteydessä toiseen.
”Silmiin katsominen on todella eroottista ja voi myös saada teidät hengittämään samaan tahtiin lisäten kiihottumista ja voimistaen vapautumista”, psykologi ja seksiterapeutti Shannon Chavez kertoi.
Asettakaa tahti hitaan ja tasaisen stimuloinnin avulla
Jos toinen osapuoli yleensä saa orgasmin ensin, koettakaa edetä hitaasti, jotta hän ei saa liikaa stimulaatiota liian nopeasti. Jos sinulla on taipumus saada orgasmi ennen kumppaniasi, Briton mukaan kannattaa silloin hidastaa tahtia ja kertoa kumppanille, että tarvitset tauon tai haluat vaihtaa asentoa.
”Vaihtakaa vaihteita ja keskity kumppaniisi. Nauti hetkestä ja kun kumppanisi on lähellä laukeamista, liity itse mukaan ja auttakaa toisianne saavuttamaan nautinnollinen loppu”, Brito vinkkasi.
HuffPostin mukaan on hyvä muistaa, ettei ole kyse kilpailusta päästä loppuun. Kaikessa rauhassa siis nauti vahvistuvasta nautinnollisesta tunteesta.
”Hitaat eroottisen energian kertymät toistensa miellyttämisestä johtavat orgasmiin”, Chavez lisäsi.
Ota seksileluja mukaan
Seksilelut ovat hyvä lisä myös silloin, kun seksiä harrastaa kumppanin kanssa. Jos nautit klitoriksen stimuloinnista, mikä on monelle naiselle tärkeää kliimaksin kannalta, voi vibraattori olla kätevä eroottinen työkalu.
”Vibraattorin tai käsien käyttäminen yhdynnän aikana voi auttaa laukeamaan yhtä aikaa, kun kumppani laukeaa yhdynnässä”, Kahn selitti.
HuffPost muistuttaa, että seksilelut eivät ole vain naisia varten, vaan vaihtoehtoja on erilaisille vartaloille.
”Penisrengas voi viivästyttää orgasmia rajoittamalla verenkiertoa sukuelimiin, jotta voit päästä lähemmäs orgasmia kumppanin kanssa, joka tarvitsee enemmin aikaa kuin sinä”, psykoterapeutti Andrea Glik kertoi esimerkkinä vaihtoehdoista.
Koeta olla ajattelematta asiaa liikaa
Jos keskityt yhtä aikaa laukeamiseen, voi se toimia sinua vastaan, koska et ole mukana hetkessä ja se myös lisää paineita ja stressiä hauskaan kokemukseen.
”Usein kun ihminen ei saa orgasmia, johtuu se jonkinlaisesta estävästä tekijästä: ahdistuksen tunteista, toivottomuuden tunteista, ajattelee liikaa, tapahtuuko se vai eikö tapahdu”, seksiterapeutti Ian Kerner selitti.
HuffPostin mukaan kannattaa hengittää syvään, jotta löydät mielihyvän kokemuksesta, tapahtuipa laukeaminen yhtä aikaa tai ei.
”Älä tee siitä tavoitteita tai ajattele sitä liikaa. Keskity rentouttamaan vartalosi ja tuntemaan olosi mukavaksi kumppanisi kanssa”, Chavez sanoi.
”Pidä hauskaa ja älä saa sitä tuntumaan työltä. Päästä irti odotuksista ja keskittyä olemaan läsnä ja mukana mielihyvässäsi ja kumppanisi kokemassa mielihyvässä”, hän lisäsi.
Jos taas haluat yhtäaikaisen orgasmin sijaan kokea voimakkaampia orgasmeja, voit lukea siihen neuvoja täältä sekä täältä.
Lähde: HuffPost
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi