Erään isoäidin toimivia avioliittoon liittyviä neuvoja – olisi hullua olla noudattamatta niitä
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän elämästä tulee opittua.
Jos vanhemmat ihmiset tietävät elämästä nuoria enemmän, nuorempien kannattaisi kuunnella heitä myös parisuhteeseen liittyvissä asioissa. Eräs isoäiti onkin jakanut monta erityisesti avioliittoon liittyvää neuvoa, joita jokaisen kannattaisi noudattaa, jos haaveena on kestävä ja onnellinen avioliitto. Nämä on tarkoitettu naisille, joilla on aviomies.
Isoäidin parisuhdevinkit naisille ovat:
- Ole varovainen mitä etsit, koska saatat löytää jotain, mitä et halua löytää. Älä siis ota kumppanistasi selville ihan kaikkea mahdollista.
- On tärkeämpi keskittyä siihen, miten jonkin asian sanoo puolisolle, kuin mitä hänelle sanoo. Äänensävyllä on paljon merkitystä.
- Anna aviopuoliso välillä voittaa ja olla jossakin joskus parempi kuin sinä.
- Tee hänelle hänen lempiruokaansa.
- Teeskentele, ettet esimerkiksi kykene avaamaan suolakurkkupurkkia ja hän voi avata sen sinulle.
- Kestävän suhteen salaisuus on kunnioitus toista kohtaan.
- Kosketelkaa toisianne ja suudelkaa usein.
- Ennen kuin vastaat puolisollesi vihaisesti, mieti onko niin pakko tehdä.
- Muista, että moni suhde paranee ajan myötä.
- Et ole mikään ajatustenlukija.
- Älä kerro muille liittoonne liittyvistä ongelmista.
- Ole avoin ja kokeile jatkuvasti uusia asioita.
Lähde: Reader’s Digest
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi