Elätkö epäjärjestyksen keskellä? 3 syytä, miksi se ei ole huono asia
Epäsiistit ihmiset eivät ole laiskoja, vaan he ovat luovia, rohkeita ja spontaaneja.
Siisteyden ja järjestyksen tärkeyttä on opetettu lapsesta alkaen – moni varmasti muistaakin vanhempien komennot huoneen siivoamisesta jopa kotiarestin uhalla. Kodin pitäminen järjestyksessä voi kuitenkin olla useiden mielestä työlästä, minkä takia epäsiistejä ihmisiä saatetaan sanoa laiskoiksi.
Elite Dailyn John Haltiwanger on kuitenkin toista mieltä; hänen mukaan esimerkiksi kaoottinen työtila ei ole sama asia kuin kaoottinen mieli.
”Elämme hyvin kaavamaisessa ja ennustettavassa maailmassa… Yhteiskunta ikuisesti pyrkii pitämään yllä järjestystä sanan kaikissa merkityksissä”, hän toteaa Your Tangon mukaan.
”Mutta se on illuusiota”, hän lisää.
Jos olet epäsiistien joukkoon kuuluva ja saat kuulla muilta arvostelua sekä paheksuvia katseita, kannattaakin pitää nämä kolme asiaa mielessä; eli kolme syytä, miksi epäjärjestys on ihan okei.
1. Vallitseva tila ei vaivaa sinua
Haltiwanger uskoo, että siisteys ja järjestys voi olla tarpeen ja jopa kaunista, mutta ihmisten pitäisi myös oppia ottamaan vastaan kaaos, koska mikään ei pysy siistinä ja huoliteltuna. Kaikki palaa aina myöhemmin epäjärjestykseen.
”Epäjärjestykselliset ihmiset ovat niin sanotusti nähneet valon. He eivät anna asiallisuuden ja yleisten tapojen sanella elämäänsä”, Haltiwanger totesi.
2. Löydät inspiraatiota sotkun ja epäjärjestyksen keskellä
Monet tunnetut ja menestyneet ihmiset ovat epäsiistejä, kuten J.K. Rowling ja Albert Einstein.
”Epäsiistillä pöydällä tärkeät, kiireiset työt ovat yleensä lähellä ja sotkun päällä, kun taas helposti ilman huomiota jätettävät asiat hautautuvat kaiken keskelle, mikä on täysin järkevää”, Eric Abrahamson ja David H. Freedman kirjoittavat kirjassaan A Perfect Mess: The Hidden Benefits of Disorder.
Tämän lisäksi Kathleen Vohsin tekemän tutkimuksen mukaan sotkuinen ympäristö auttaa lisäämään luovuutta.
”Epäjärjestyksessä oleva ympäristö vaikuttaa inspiroivan vapautumista tavoista ja tottumuksista, mikä voi tuottaa tuoreita näkemyksiä”, hän sanoi Your Tangon mukaan.
”Vastaavasti järjestyksessä olevat ympäristöt rohkaisevat yleisiä tapoja ja varman päälle pelaamista”, hän lisäsi.
3. Olet rohkea ja spontaani
”He menevät virran mukana sen sijaan, että uisivat vastavirtaan”, Haltiwanger sanoi.
Epäsiistit ihmiset keskittyvät kokonaiskuvaan sen sijaan, että huolehtisivat pienistä yksityskohdista. He mieluummin keskittävät aikansa ja huomionsa kokonaan tärkeään, käsillä olevaan tehtävään kuin huolehtivat muista asioista. Haltiwangerin mukaan tämä tekee heistä seikkailunhaluisemmaksi ja valmiimmaksi ottamaan harppauksen verrattuna siisteihin ihmisiin.
Järjestyksessä ei ole mitään väärää, mutta ei sitä ole myös kaaoksessa. Your Tangon mukaan kannattaa antaa epäsiistin ympäristön inspiroida itseäsi ja yrittää olla huolehtimatta sen siivoamisesta nyt.
Tästä huolimatta on tärkeää osata säilyttää tasapaino järjestyksen ja kaaoksen välillä.
”Epäsiistin elämän elämisessä on yksinkertaisuutta ja kauneutta, minkä takia se tuottaa niin valistuneita ja innovatiivisia yksilöitä”, Haltiwanger totesi.
Lähde: Your Tango
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi