DNA ottaa käyttöön isovanhempainvapaan – isovanhemmaksi tuleville viikon palkallinen vapaa
Teleoperaattori kertoo olevansa Suomessa ensimmäinen yritys, joka ottaa isovanhempainvapaan käyttöön.
Teleoperaattori DNA on ottanut käyttöön isovanhempainvapaan, jonka myötä mummoksi tai papaksi tulevat työntekijät saavat viikon palkallisen vapaan. Palkalliseen isovanhempainvapaaseen ovat oikeutettuja tämän vuoden alusta alkaen syntyneiden lasten isovanhemmat ja se koskee myös esimerkiksi adoption kautta isovanhemmiksi tulleita, DNA tiedotti.
Isovanhempainvapaalla on DNA:n mukaan tarkoitus edistää työpaikan perheystävällisyyttä myös työuran myöhemmässä vaiheessa. Viikon vapaa on tarkoitus käyttää perheen yhdessäoloon vuoden sisällä lapsenlapsen syntymästä.
”Monilla tuoreilla äideillä ja isillä tukiverkosto saattaa olla pitkän matkan päässä, joten on tärkeää, että isovanhemmat voivat olla läsnä silloin, kun heitä tarvitaan”, DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen kertoo tiedotteessa.
DNA:n käsityksen mukaan yritys on ensimmäinen Suomessa, joka tarjoaa palkallisen isovanhempainvapaan työntekijöilleen. DNA on mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -pilottihankkeessa, jossa kehitetään perheystävällisiä asenteita ja toimintatapoja työpaikoilla.
”Mahdollisuus sovittaa yhteen työelämä ja muu elämä tasapainoisella tavalla on yksi keskeinen tekijä työntekijöidemme hyvinvoinnissa”, Rissanen sanoo.
Perheystävällinen työpaikka -hankkeen myötä DNA:lla on otettu käyttöön isovanhempainvapaan lisäksi esimerkiksi liukuva työaika yritysasiakaspalvelussa ja kuluttaja-asiakaspalvelussa yhä useampi työntekijä voi hyödyntää etätyömahdollisuutta.
”On tärkeää, että löydämme erityisesti asiakaspalvelussa työnkentelevän henkilöstömme arkeen sopivat perheystävälliset käytännöt”, Rissanen kertoo.
Isovanhempainvapaa tulee Rissasen mukaan uutena etuna käyttöön koko DNA:n organisaatiossa.
Pitäisikö muiden työnantajien seurata perässä ja tarjota myös isovanhemmaksi tuleville viikon palkallinen vapaa? Kerro mietteesi kommenteissa!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi