Deittailu on välillä tympeää ja rasittavaa – 7 syytä, miksi näin on
Treffailu voi olla kamalaa, mutta toisaalta niin kivaa.
Deittailu voi välillä olla sekoitus innostuneisuutta ja flirttiä, joka vie jalat alta. Toisinaan se taas on ikävää, hämmentävää ja turhauttavaa niin, että tekee mieli julistaa olevansa ikuisesti sinkku.
Deittailussa on paljon hyviä puolia, mutta siinä on myös ne ärsyttävät puolensakin. Alla on esimerkkejä niistä.
Stressaaminen siitä, tuleeko viestiä vai ei
”Pitäisikö itse laittaa viesti ensin vai pitäisikö odottaa, kunnes hän ottaa yhteyttä?” on kysymys, mitä moni nainen pohtii.
Uuden asukokonaisuuden keksiminen jokaisia treffejä varten
Kolme tuntia myöhemmin koko vaatekaappisi sisältö on pitkin asuntoasi etkä ole vieläkään ihan varma, mikä olisi paras vaihtoehto.
Halu googlata treffiseuralainen
Tämä on houkutteleva ajatus, johon monet lopulta kuitenkin sortuvat. ”No jos vähän katson hänen Facebook-profiiliaan”, nainen miettii ja huomaa myöhemmin lukevansa treffiseuralaisen kaksi kuukautta vanhoja twiittejä.
Epätoivoiset yritykset pysyä kärryillä kaikkien treffisovellusten suhteen
Tinder tuntuu olevan se kuumin nimi, mutta se ei ole ainoa deittisovellus. Monen puhelimesta niitä voi löytyä useitakin ja ne syövät tilaa kaikelta muulta eikä jokaisen sovelluksen nimeä voi edes muistaa.
Mitä etsit parisuhteelta -keskustelu
Vaikka tämän keskustelun koettaisi pitää kepeänä ja rentona, se lopulta alkaa kuulostaa työhaastattelulta.
Vahingossa vasemmalle, vaikka oikea oli mielessä
Sinne meni se söpöläinen, kun Tinderissä sattuu pyyhkäisemään vasemmalle oikean sijaan.
Treffien kömpelö päätös
Suuteleeko hän? Haluanko, että hän suutelee? Kumpi ottaa ensimmäisen askeleen? Millaista se on? Apua!
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä