Brittilehti: Näistä syistä Suomi on paras maa maailmassa – oletko samaa mieltä?
Turvallinen, suvaitseva, joulupukin koti – nämä ovat vain muutama syy, miksi Suomi on brittilehden mukaan maailman paras maa.
Brittilehti The Telegraph on koonnut listan asioista, joiden takia Suomi on maailman paras maa. The Telegraphin mukaan Suomi voi peräti väittää olevansa yksi planeetan mahtavimmista maista!
Väitteensä tueksi The Telegraph on listannut syitä, miksi Suomi on maailman paras maa. Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi suomensimme lehden listaamat syyt alle.
1. Onnellisin
The Telegraph on nostanut esiin yhtenä syynä sen, että Suomi on nimetty maailman onnellisimmaksi maaksi. Itse asiassa vuonna 2021 Suomi oli YK:n teettämän Maailman onnellisuusraportin kärkimaa jo neljä vuotta putkeen – voit lukea aiheesta lisää täällä. The Telegraphin mukaan Suomi on myös aiemmin listattu parhaimman elämänlaadun omaavien maiden joukkoon Legatum Instituten Prosperity Indexissä sekä maailman rauhallisimpien maiden joukkoon Global Peace Indexissä.
2. Turvallinen
The Telegraph kertoo lukijoilleen, että vuoden 2019 Travel Risk Mapin mukaan Suomella on alhaisin yleisuhkataso. Travel Risk Map arvioi maailmaa kolmen kategorian osalta, mitkä ovat terveyteen liittyvät riskit, turvallisuus ja tieturvallisuus.
3. Ympäristöystävällinen
Suomen ympäristöystävällisyys saa lehdeltä kehuja, ja The Telegraph mainitsee, että vuoden 2016 Environmental Performance Index -listauksessa Suomi oli kärjessä.
4. Euroopan metsäisin
The Telegraphin mukaan Suomessa on enemmän puita per neliömaili kuin missään muussa Euroopan maassa. Koko maailman osalta kotimaamme sijoitus on 11.
5. Tuhansien järvien maa
Suomen luonto tulee listalla esiin useamman kerran. Viidentenä The Telegraph kertoo, että Suomen lempinimi on tuhansien järvien maa, mutta tämä on vähättelyä: järviä on joidenkin arvioiden mukaan lähemmäs 190 000. Maanmittauslaitos kertoi kuitenkin kesällä 2019, että Suomessa on noin 168 000 järveä, jotka ovat vähintään 0,05 hehtaarin eli 500 neliömetrin kokoisia.
6. Länsi-Euroopan toiseksi suurin järvi on Suomessa
Läntisen Euroopan suurin järvi on länsinaapurissamme, mutta Saimaa sijoittuu toiseksi, ja on The Telegraphin mukaan huomattavan suuri. Tässä yhteydessä listalla mainitaan myös Saimaan suloiset asukit, saimaannorpat, jotka ovat uhanalaisia. WWF:n mukaan saimaannorppia arvioidaan olevan nykyisin noin 430. Niiden suojelusta ja tavoista osallistua siihen voit lukea lisää täällä.
7. Suvaitseva maa
The Telegraphin artikkelissa kerrotaan, että Suomi on 9. suvaitsevaisin maa maailmassa. Vertailun vuoksi esimerkiksi Britannia on 15.
8. Sukupuolten välinen tasa-arvo on kadehdittava
Maailman talousfoorumin Global Gender Gap Reportin mukaan Suomi on yhdessä Ruotsin kanssa maailman kolmanneksi paras maa sukupuolten tasa-arvon kannalta. Edellä ovat vain Islanti ja Norja.
9. Joulupukin koti
Joulupukki asuu Suomessa, kuten jokainen suomalainen tietää. The Telegraph kertoo lukijoilleen, että pukki asuu Lapissa ja hänen luona voi vierailla ympäri vuoden. Lehden mukaan Lappi on todellista Suomea, erämaata, joka on koti saamelaisille ja poroille. Kesien hyvät vaellusreitit ja talviharrastusmahdollisuudet saavat myös maininnan.
10. Suomalaiset arvostavat hyvää kahvia
Suomalaiset juovat enemmän kahvia kuin missään muualla maailmassa juodaan. The Telegraphin mukaan määrä on 12 kiloa asukasta kohden vuosittain.
11. Saunakulttuuri
Oletko valmis paljastamaan kaiken julkisesti, brittilehti kysyy. Tällä viitataan tietysti saunomiseen ilman rihman kiertämään, kuten meillä on tapana. The Telegraph kertoo, että Suomessa on 5,5 miljoonaa ihmistä ja kolme miljoonaa saunaa. Erikseen brittilehti mainitsee Yrjönkadun uimahallin saunan ja maailman suurimman savusaunan, Jätkänkämpän, joka sijaitsee Kuopiossa.
12. Hyvä langaton verkko
Suomi on internet-yhteyksien suhteen kärkikymmenikössä. Yhteydet ovat nopeat ja wifi toimii.
13. Upeat revontulet
The Telegraphin mukaan Suomi on yksi parhaista paikoista maapallolla ihailla revontulia. Lehti kuitenkin kehottaa, ettei Suomeen kannata matkustaa vain revontulia varten, mutta jos talvella on vierailulla Suomessa, on hyvä mahdollisuus päästä ihailemaan niiden valoshow’ta.
14. Kaunis Helsingin tuomiokirkko
Brittilehti on nostanut esiin Helsingin tuomiokirkon yhtenä maailman ihastuttavimpana kirkkona. The Telegraphin mukaan se näyttää jättimäiseltä ulkoa katsottuna, mutta tuntuu pienemmältä sisällä, vaikka sinne mahtuu noin 1 300 ihmistä.
15. Suomessa voi aikamatkustaa
Tämä ei ole vitsi, vaan The Telegraph kertoo, kuinka Suomen ja Ruotsin raja on myös aikavyöhykkeiden raja; Suomessa kello on tunnin Ruotsia edellä. Lehden lukijoille kerrotaankin, että jos hyppää Suomen puolelta Ruotsiin, pääsee siis siirtymään ajassa tunnin taaksepäin. Tämä on erityisen hauskaa uudenvuodenaattona, kun voi elää vuoden vaihtumisen kahdesti. Tämä on mahdollista muun muassa Torniossa, Pellossa, Kolarissa sekä esimerkiksi Karesuvannossa, missä voi kävellä sillan yli Ruotsin puolelle Karesuandoon – ja näin olet kuin Doctor Whon Doctor, aikamatkaaja!
16. Karhuja bongaamaan
The Telegraphin toimittaja on vieraillut Suomessa bongaamassa karhuja sekä ahmoja, ja on kuvaillut Suomea yhdeksi Euroopan villeimmistä nurkkauksista.
”Luulin ahmojen olevan vain sarjakuvaluomuksia, mutta ne ovat olemassa – ja melko isoja – ja asuvat Suomessa”, toimittaja oli sanonut.
Lehden mukaan toimittaja oli myös maininnut, miten keskiyön auringon hehkussa on hyvä aika bongata ahmojen lisäksi karhuja.
Löydät alkuperäisen listauksen The Telegraphin sivuilta täältä.
Artikkeli on julkaistu alun perin joulukuussa 2017, mutta sitä on päivitetty. Viimeisin päivitys on 3.12.2021.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi