Asiantuntijat neuvovat: 4 luovaa tapaa, joilla ehdotat hänelle jotain uutta kokeiltavaksi sängyssä
Välillä voi olla hieman pelottavaa tai kiusallista sanoa suoraan, mitä haluaisi tehdä sänkytouhujen yhteydessä.
Joskus hienovaraisuus voikin toimia paremmin, oli kyse sitten uudesta suhteessa, jossa vasta opetellaan tuntemaan toista ja toisen haluja, tai pidemmästä suhteessa, jossa halutaan kokeilla jotain uutta. Women’s Health kysyi asiantuntijoilta luovia tapoja tuoda uusia juttuja osaksi seksielämää ilman, että joudut suoraan pyytämään tai ehdottamaan niitä, ja suomensimme neuvot alle.
1. Lähetä hänelle tuhma video
Jos näit esimerkiksi katsomassasi pornoklipissä jotain, mitä haluaisit kokeilla tai vaikkapa seuraamassasi tv-sarjassa jotain inspiroivaa, mutta et uskalla suoraan ehdotella vastaavaa, kannattaa lähettää video kumppanille katsottavaksi. Tätä tapaa suosittelee seksiterapeutti Megan Fleming. Lähetä video ja anna miehelle jonkin verran aikaa katsoa se rauhassa ennen kuin kerrot omista ajatuksista. Kun seuraavan kerran näette, ota ideo puheeksi ja kysy, mitä hän ajatteli siitä ja pitikö hän siitä. Kun keskustelu soljuu sujuvasti, on helpompi mainita, kuinka se sai sinut käymään kuumana.
2. Jätä hänelle tuhmia vihjauksia
Artikkelit seksivinkeistä tai esimerkiksi pariskunnille tarkoitetuista seksileluista voivat rohkaista keskustelemaan aiheesta. Voitkin ”vahingossa” jättää vihjauksena selaimeen auki välilehden tai pöydälle lehden sivun, jolla sinua kiinnostavasta aiheesta on kirjoitettu. Myös vihjailevan artikkelin lähettäminen suoraan miehelle kera artikkelilinkin voi toimia ja saada hänet innostumaan uusista tavoista tyydyttää sinut.
”Vaikka stereotypia onkin, että miehet välittävät vain itsestään ja omasta orgasmistaan, oikeasti he todella haluavat tyydyttää kumppaninsa”, Fleming selvensi.
Pohjimmiltaan tällainen artikkeleiden näkyville jättäminen onkin tilaisuus kysyä mieheltä, onko sisällössä mitään sellaista, mitä hän haluaisi kokeilla.
3. Kerro hänelle seksiunistasi
Women’s Healthin mukaan kertomalla kumppanille unista ja fantasioista voi hyvin inspioida lisää vaihtelua seksielämäänne. Jos näit unta, missä harrastitte kumppanisi kanssa seksiä esimerkiksi metsässä ja haluaisit itsekin kokeilla seksiä muualla kuin makuuhuoneessa, voi unesta kertominen olla tapa selvittää miehen ajatuksia seksin harrastamisesta ulkosalla – tai ainakin makuuhuoneen ulkopuolella.
4. Anna käsiesi puhua puolestasi
Joskus paras tapa tuoda jotain uutta mukaan on kesken itse aktin.
”Ohjaa hänen käsiään käsilläsi käyttäen helliä tai intohimoisia kosketuksia”, seksiterapeutti Brandy Engler vinkkasi.
”Suurin osa miehistä rakastaa sitä, kun nainen ottaa ohjat. Muista vain olla tietoinen sen hetkentunnelmasta, koska yksi yleisimpiä kohtaamiani ongelmia on se, että sekä mies että nainen koettavat aloittaa jotain uutta ja erilaista yhtä aikaa”, Engler jatkoi.
”Se on tanssia, toisen pitää lukea toista ja ideaalitilanne olisikin vuorotella siinä, kumpi vie ja kumpi seuraa”, hän lisäsi.
Ota siis ohjat laittamalla hänen kätensä kätesi alle ja näytä hänelle, mitä haluaisit hänen sillä tekevän – hän todennäköisesti huomaa vihjauksesi.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi